Tai T niin kuin tulevaisuus.
 
Mikähän siinä on, että alkuviikon olen jaksanut opiskella innokasti ja motivaatiokin on pitkästä aikaa löytynyt. Sitten tuli taas torstai.
 
Tämän aamun olen käyttänyt mitä huonoimmalla tavalla - miettien kevättä, kesää, syksyä, ensi vuotta, loppuelämää. Katselin asuntoja Helsingistä ja ahdistuin. Miten ikinä löydän sopivan hintaisen kämpän sopivalla sijainnilla? Ei hyvää päivää, ei se ole mahdollista. Ensi vuosi näyttää siltä, että maksan itseni kipeäksi, ja syön kynsiä ja ehkä juhlapyhinä näkkäriä. Jos haluan yksiön, mitä hyötyä siitä on, että saisin sen? Joutuisin kuitenkin olemaan opiskelujen ohella 24/7 töissä, joten eipähän jää paljoa aikaa nauttia siitä omasta pikku luukusta. 
 
Toinen vaihtoehto on etsiä kämppis, koska se nyt on vaan tieteellinen tosiasia, että yksin asuminen on liian kallista. Jos on olemassa ihminen, joka haluaa muuttaa yhteen tiukkapipoisen siivousnipoilijan kanssa ja osaa tehdä itsensä aina pyydettäessä näkymättömäksi, ilmaiskoon sen nyt heti. Voitaisiin sitten yhdessä etsiä joku asunto. 
 
Eilen toivoin Joulupukilta lahjaksi autoa, mutta nyt en enää toivo sitä. Toivon, että Joulupukki ostaisi mulle asunnon. Kun saisin vaan tän kämppäahdistuksen pois, niin voisin keskittyä muihin asioihin ja uskaltaisin aloittaa pääsykokeisiin lukemisen. Tai haaveilun. Jaksaisin ehkä innostua. Jaksaisin ehkä nytkin opiskella.   
 
Torstai on toivoa täynnä, sanotaan, mutta toivottomuudelta tää näyttää.