Tänään mä en aio tehdä mitään, koska eilen ylitin itseni ainakin kaksi kertaa. Ehkä kolme.
 
Eilen mulla oli vapaapäivä, ja silti olin yliopistolla jo puoli kymmeneltä aamulla! Haalareiden sovituskin näyttää siis kiinnostavan enemmän kuin matematiikan luennot. Tein tällä viikolla radikaalin päätöksen: aion olla jatkossa matematiikan pääaineopiskelija, joka ei lue yhtään kurssia matikkaa. Ihan vaan siitä syystä, että mä rakastan ristiriitaisuuksia niin paljon. Ja ehkä vähän siksikin, ettei se matikka vaan yksinkertaisesti ole mun juttu.
 
Joka tapauksessa, eilen siis hengailin vapaapäivänäni yliopistolla ja jaksoin olla kirjastossakin puolitoista tuntia opiskelemassa! Rehellisesti sanottuna en meinannut edes malttaa lähteä syömään, sain niin hyvän opiskeluinnon, mutta maha ja sosiaalinen paine sanoivat toisin. Ehkä parempi niin. Ruoka ja jonkin sortin elämä nyt kuitenkin ovat opiskeluakin tärkeämpiä?
 
Ruokatauko aiheutti mussa tavanomaisen fyysisen reaktion: törkeän väsymyksen. Raahauduin himaan ja tein kuolemaa. Kolmelta oli tarkoitus lähteä kiinteytykseen jumppailemaan, mutta pyysin Siniltä armoa. En saanut. Kolmelta tosiaan sitten hikoilinkin jo kuin pikkusika. Siitä tuli tosi pirteä fiilis, hyvä niin, mutta pahaksi onneksi mun kotiovella on jotenkin hassu vaikutus muhun. Siitä sisään kulkeminen saa mut aina ihan veteläksi ja laiskaksi. Niinpä päätin skipata illan viittomakielen. Onneksi Sami harrastaa tahallista tai tahatonta moralisointia, ja varttia vaille seiska päätin sittenkin kiirehtiä huitomaan. Eikä kaduta tippaakaan! Osaan nykyisin viittoa esim. "Kissa osaa ajaa parran". Tätä voi tarvita oikeassa elämässä....
 
Tänään siis aion olla vetelä, koska käytin eilisen vapaapäiväni varsin onnistuneesti. Ja olenhan mä ollut tänään jopa yhdellä luennolla! Tänä aamuna kävin myös verikokeessa ja mua ihan itseäni naurattaa, miten herkkä mä joskus olen. Piikityksen jälkeen mun kädet olivat niin kipeät, että melkein piti soittaa äitille ja pyytää sitä puhaltamaan. Ja tämä kipuhan poistui välittömästi, kun revin käsistäni teipit ja laastarit irti. Pöljä mikä pöljä. Toivottavasti tää mun alkava nuhakin on vain psykologista, sympatiaflunssaa.
 
Huomenna on mun ensimmäinen työpäivä Jyväskylän Kotipizzassa. Jänskää. En ole aikoihin (pariin viikkoon?) ollut töissä ja se tuntuu ikuisuudelta. Ehkä mä olin ihan viisas, että päätin sittenkin mennä töihin. Se on niin erilaista kuin opiskelu, ihan rentouttavaa. Ja toivottavasti yhtä hauskaa kuin aina ennenkin. Ainakin ensivaikutelman perusteella voisin yleistää ja luonnehtia Kotipizza-ihmisiä hauskoiksi ja rennoiksi. Mitenhän mä itse mahdun tähän määritelmään... Noh, poikkeus vahvistaa säännön?
 
Siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen ollut kotona, ja huomenna aion taas mennä loppuviikoksi. Hihii. Onpas kivaa. Sunnuntaina tosin en voi lähteä tavanomaisesti viimeisellä junalla, sillä olin sopinut itselleni iltavuoron tänne. Noh, turha sitä on murehtia, ja menenhän mä sitä paitsi jo huomenna ajoissa himaan. Tällä kertaa en edes skippaa koulua, sillä mulla on perjantaisinkin vapaapäivä. Mitä tää opiskelu on olevinaan... Aika hauskaa tää kaiken kaikkiaan on, vaikka oon vaan little in the middle.