np. Backstreet Boys - Straight through my heart

Heräsin aamulla ysiltä herätyskelloon. Yöllä ei uni ollut meinannut tulla, vaikka olin koittanut kaikkia mahdollisia asentoja eikä edes joogahengittely auttanut. Sain unen vasta jossain kolmen jälkeen. Kuuden tunnin unien jälkeen olo ei siis ollut kaikkein hehkein ja ehkä toisen kerran elämässäni painoin torkkua.

Kello 9:05 nousin vihdoin ja aloin olla sittenkin pirteä. Meikkailin, puin ja söin, kunnes kello oli jotain vähän yli kymmenen. Suuri houkutus johti mut koneelle ja sainkin datattua hetken. Sitten puhelin soi.

Simppis soitti. Tätä puhelua mä olinkin odottanut. Me oltiin nimittäin sovittu, että tänään mennään sen kanssa Marian luo Lohjalle. Sini sanoi tulevansa hetken päästä ja niinpä loikinkin alakertaa kaikkien kantamuksieni, eli tyttöjen joululahjojen ja luistinten kanssa. Puoli yhdeltätoista matka starttasi.

Mä tykkään olla Sinin kyydissä. Se on niin erilaista kuin esimerkiksi Jontun kanssa ajelu. Koko ajan ei tarvitse puristaa penkin reunoja rystyset valkoisina, vaan voi luottaa siihen, että kuski todellakin kiinnittää kaiken huomionsa tiehen ja ympäröivään liikenteeseen. Soundtrackinä meillä oli Bäkkäreitten uusin levy, jonka Pukki oli Sinille tuonut. Navigaattori meillä oli käytössä vain siinä tarkoituksessa, että tiedettiin, mihin suuntaan ei ainakaan aiota mennä. Kiva reitti me silti löydettiin, vaikkakaan ei ihan suorin sellainen.

Kun me päästiin Lohjalle ja oltiin lähellä Marian kotia, mua alkoi ihan kunnolla jännittää. Tiedättekö, on se ihan erilaista nähdä tyyppejä koulussa ja koulun välittömässä läheisyydessä kuin lomalla, silloin kun... no kun ihminen on lomalla. Kyllä te tiiätte. Ajettiin vahingossa ohi talosta, joka olikin yllätävästi jo kadun ensimmäinen talo (sitähän ei tietenkään talon numerosta voi mitenkään päätellä). Mikään matka ei oo täydellinen ilman u-käännöstä, niinhän sitä sanotaan, ja pienen u:n jälkeen näimme Marian jo pihalla vilkuttelevan meille. Honda-citymaasturilla ajeleva blondi ei kuulemma ole se ihan tavallisin näky Marian kotikadulla, siitä se kuulemma meidät tunnisti.

Alkuhämmenys skipattiin ihan suosiolla ja kohta huomattiinkin olevamme jo matkalla kauppaan - kuinka kauan tavallinen tyttölapsi muka maanantaiaamuna pärjää ilman oikeeta ruokaa? Ei kovin kauaa, sanoi mun maha. Lohjan Prisma oli mulle jo ennestään tuttu: muistan kun kesällä 2008 riparilla Kisakalliossa käytiin keskellä viikkoa vähän täydentämässä herkkuvarastoja muiden isosten kanssa. Kaikki näytti ihan samalta kuin silloin ja meillä oli hauskaa.

Meidän menu sisälsi tortilloita ja ihanat jäätelöannokset. Kana oli mukavan tulista ja salaattijuustokuutiot (fetaa se on!) olivat ihan taivaallisia. Miten ruokaa voikaan rakastaa niin paljon?

Megaähky oli aika lähellä, muttei kuitenkaan tarpeeksi lähellä. Jos joulu ei sitä pysty saamaan aikaan, tuskin mikään muukaan. Jälkkäri sai odottaa, kun masu oli niin täynnä. Koitettiin pelailla vähän Gitar Heroa; mut pestattiin laulamaan, Simppis rumpuihin ja Maria kitaran varteen. Voin kertoa, että kesti aika kauan päästä laulamaan. Bändissä soittaminen on näköjään joukkuelaji. Maria vaihdettiin rumpuihin ja Sini kitaraan - a vot, eiköhän homma alkanut heti sujua paremmin. Saatiin jopa biisi menemään loppuun saakka.

Koska pelaaminen on kivaa ja vaihtelu virkistää, me vaihdettiin isomman telkkarin ja uuden pelikonsolin ääreen. Mä rakastuin - Nintendo Wii Fit on niin nerokas! Kukahan älykäs ihminen on senkin keksinyt? Pääsin kokeilemaan lumisotaa ja mäkihyppyä, joissa olin aika hyvä, mutta muissa olinkin sitten aivan surkea. Surkeus on kuitenkin useimmiten paljon hauskempaa, ainakin luulen niin. Häviämisen jälkeen keksi-minttujäätelö-kinuskikastike-jäätelöannos maistui aivan uskomattoman hyvältä.

Hyvän ruuan jälkeen on aina hyvä hetki päivälevolle. Sen meille tarjosi Quentin Tarantino elokuvallaan Inglourious Basterds. Mulla ei ollut aavistustakaan, mistä koko hommassa on kyse, mutta kyllä se viimeistään lopussa paljastui. Yllätyin itsekin, miten paljon tykkäsin siitä leffasta. Harvoin sellainen räiskintä on mun juttu. Onneksi sitä ei ollutkaan kovin paljoa.

Kello oli kai jotain kuusi, kun saimme elokuvan päätökseen. En tiedä mihin kaikki aika kului, mutta puoli kahdeksalta olimme melkein jo valmiina lähtöön. Heitettiin Sinin kanssa Maria treeneihin ja lähdettiin ajelemaan kotiin päin. Loppumatkasta ei puhuta, varsinkaan tankkauksesta, mutta sanotaan näin... täydellinen matka tuli.

Kotona odotti kuuma sauna ja nyt mä olen ihan poikki. Aikainen herätys on vähän vienyt musta voimia, ja tänään olen ollut aktiivisempi kuin moneen viime päivään yhteensä. Mun teki melkein mieli ottaa pienet päikkärit leffan aikana, vähän niin kuin Maria. Jotenkin musta tuntuu, että se aina nukkuu, kun me katsotaan yhdessä jotain leffaa. No, ehkä mä vähän liiottelen. Kuitenkaan ei ollut eka kerta, se on pääasia.

Mulla oli tänään tosi ihana päivä. Parhaat päivät usein onkin niitä, jolloin kotiin mennessä haluttaa päivittää blogia ja mennä suoraan nukkumaan. Silloin tuntuu, että on tullut tehtyä taas jotain hauskaa ja hyödyllistä. Tänään mä olen taas huomannut, miten hauskaa voikaan olla ja keksinyt muutaman hyvän syyn lisää mun metrin mittaiseen "Miksi hankkia ajokortti"-listaan. Hankkisin, jos joku sponssais. Olisiko vähän siistiä, jos te, rakkaat lukijat, keräisitte vähän kolehtia, jotta pääsisin autokouluun. Olisi!

Juu, mutta kyllä se taitaa olla nyt nukkumaanmenoaika käsillä.

Hyvää yötä!