Mulla tekee mieli keksiä.

Olipa hauska päivä. Töissä oli kivaa, musta tulee selkeesti isona joku asiakaspalvelija. Niitä on niin kiva neuvoa, tosin mun osa on aika rajotettu, koska en saa auttaa lääkeneuvonnassa enkä osaa neuvoa läheskään minkään tavaran paikkaa. Joten, tulen aika pienestä iloseksi tuolla töissä, tänäänkin taas osasin neuvoa parille naiselle missä on Strepsilsiä ja missä on Buranaa. Miettikää mikä vallan tunne: asiakkaat on aivan sun armoilla.

Töistä Henna ja Veera tuli mut hakemaan. Harmi ettei ne ehtiny nähdä mun valkosta takkia ja asiakaspalvelijan hymyä. Mutta en ehtinyt ajatella sitä kauan, sillä huomasin Hennassa jotain uutta, sillä oli korvikset. Oli sitten päättänyt ottaa ne, vaikka kielletty on monta kertaa. Tosin sekin taitaa johtua ainostaan musta, mutta siitä ei puhuta.

Kotona söin ja alettiin kattomaan jotain vuoden 2004 kuvia. Hieman nauratti. Sitten yllättäen huomasinkin, että kello on jo oli neljä ja viideltä alkoi isoskoulutus. Mulle ei ollut ruokaa (vaikkakaan ei niin tarpeellista, koska just söin) ja kiukuttelin siitä vähän iskälle puhelimessa. Se keksi sitten lämpimiä voileipiä ja tekaisin pari ennen kuin lähdin.

Isoskoulutuksessa oli kivaa. Tehtiin nimilaput ja leikittiin jotain. Alettiin järjestelemään varttikirkkoa ja aika meni hurjan nopeasti. Muutama laulun sana sai meidät nauramaan (katson kättesi töitä) ja muutenkin oli kivaa. Seittemän jälkeen lähdettiin kotiin, mutta kotona olin vasta kahdeksan jälkeen. Matka ei ole pitkäkään (joku 2 kilsaa), mutta jäätiin höpöttelemään Sannan ja Riinan kanssa ihan kaikesta ja oli hauskaa. Kirkon pihalta asti mua nauratti kauheesti, kaikki tyhmätki jutut. Mutta tuli kylmä ja oli pakko mennä sisälle.

Riina ja Sanna kävi vielä hakemassa Riinan Frezza Mochan, joka oli jääny mun kassiin. Äsken kokkailtiin nopeesti iskän kanssa lihamureke ja nyt istuskelen tässä ja mietin kuka jaksais jutella mun kanssa.

Heips.