Harvemmin saan aikaiseksi nopeita ja yllättäviä päätöksiä, mutta viime aikoina olen kunnostautunut sillä saralla. Näin kävi viimeksi eilen, kun oltiin X-treme Tuning & Custom Car Showssa. (Sinänsä jo se, että mä olin siellä, on jotain niin outoa.)

"Tekeeks joku tuolla tatuointeja?" ihmeteltiin eilen, kun jostain kuului Miami Inkistä tuttu neulan ääni. Hetkeä myöhemmin huomasin itse istuvani tatuoitavan penkissä eikä oikeastaan pelottanut yhtään. Oli vain hieman outo fiilis. Mä todellakin teen sen nyt. Tatska ei siis todellakaan ollut mikään hetkellinen päähän pistos, olenhan mä tätä harjoitellut jo koko menneen kesän. Nyt mun kohdalleni tuli vaan täydellinen tilaisuus, joten siis miksi jättäisin käyttämättä sen?

Tuskin olisin uskaltanut ottaa sitä, jolleivät Maria ja Yoda olisi olleet mun henkisenä ja fyysisenä tukena. Lisäksi kumpikaan ei uskonut, että meinaan oikeasti tehdä sen, mikä puolestaan vaan antoi mulle lisää halua uskaltaa.

Tatuoitavaksi ei kannata mennä ainoastaan sen takia, että haluaa jonkun mukavan ja rentouttavan kokemuksen. Se ei nimittäin tuntunut kivalta. Varsinaisesti ei kuitenkaan sattunut, tuntui vaan todella epämukavalta. Jossain vaiheessa se loppui tuntumasta, tai ehkä jalka vaan tottui. Vartin kuluttua pistely päättyi ja jäljelle jäi luultavasti ikuinen jälki.

Nyt mulla on ihan ikioma iktys ja vitsi mä niin rakastan tota. Eikä kukaan usko, että tää ihan oikeasti tapahtui.