Tänään mä ihan oikeasti sitten aloitin sen aikaansaamisen.

Oli alunperin tarkoitus herätä jo puol ykstoista, mutta koska nukkumaanmeno venyi hyvän kirjan takia liian myöhään, heräsin "vasta" yhdeltätoista. Heti ei ollut täydet virran päällä, joten otin rennosti, luin Hesaria ja vaan hengailin. Sitten aloin hoitelemaan mun huonetta uuteen kuntoon.

Hennan kanssa käännettiin mun kymmenen neliön kopissa pari pöytää ja sänkyä uuteen järjestykseen ja ihanan kotoisa tulikin. Mulla tulee aina ennen koulun alkua sellanen vimma, että huone on jollain tavalla saatava uudenlaiseksi. Äitillä mun kaapeista tuli niin siistit, ettei siitä siistimpää saa ja nyt iskällä järkkäilin järjestystä uuteen uskoon. Siivosin myös kaapit ja heitin pois noin kymmenvuoden ajalta kaikki joulukortit ja synttärikortit. No, nyt on ainakin kaapeissa tilaa.

Kun olin vienyt monta roskapussia ja yhden tuolin, jonka hajotin niin moneen osaan kuin ilman ruuvimeisseliä sain, roskikseen, kaipasin edelleen jotain tekemistä. Musta on todella outoa olla kotona, kun ei ole seuraa eikä tekemistä. Mä en oo ihan tottunut sellaiseen. Päätinkin siis tehdä jotain hyödyllistä, vaikka ei olisi huvittanut: menin takapihalle auringonpaisteeseen lukemaan vihdoinkin sitä maantietoa, jonka kakkoskurssi mun oli tarkoitus lukea tänä kesänä. Kaks viikkoa lomaa jäljellä ja nyt vasta aloitin. Ja mun piti olla ahkera, innokas opiskelija ja erittäin omatoiminen?

Sain luettua seitsemän lukua, kunnes meni hermot. Mulla ei ollut mitään tekemistä, mutta teki mieli hyppiä ja pomppia, eikä vaan istua lukemassa. Sinänsä outo puoli mussa, mä oon aina tykännyt olla neljän seinän sisällä lukemassa jotain ja nyt sentään olin pihalla. Ihminen voi näköjään muuttua. Tai ehkäpä se on vaan kesälomalaiskuutta. Mitä lieneekään, mä kaipasin actionia!

Iskä ja Anne tuli kotiin, syötiin ja olin toimeton. Menin huoneeseen, makasin sängyllä ja kuuntelin musaa. Varmaankin syksyn synkimpinä hetkinä kaipaan sitä hetkeä, että saisin vaan maata ja olla tekemättä mitään, mutta jostain syystä mä en oikein yleensä tyydy siihen mitä on tarjolla. Mä olin jopa vähän tylsistynyt.

Lähdin iskän ja Annen kanssa asuntoesittelyyn. Ainakin sain kulutettua aikaa johonkin.

Seiskalta alkoi Greyn anatomia ja sain tunnin ajaksi jotain aktiviteettia. Ohjelman jälkeen olin kuitenkin vielä pieni duracell-pupu ja päätin lähteä lenkille! Oli mahtavaa juosta pitkästä aikaa, vaikka kunto ei kauaa kestänyt ja jalkaakin särki. Löin nimittäin Mäntyharjulla uidessa jalkani kiveen ja siihen tuli ihan hervoton mustelma, joka ei ole vieläkään parantunut. Lenkkari hankasi toista jalkaa, kun oli vaan nilkkasukat jalassa. Pieni kesäsadekin pääsi yllättämään. Kaiken tän jälkeen oli aika onnellinen, kun pääsin kotiin.

Saunassa oli mukavaa ajatella, miten paljon olin saanut aikaiseksi tänään. Vaikka aika monta tyhjää hetkeä sinne väliin mahtui, olin kuitenkin koko päivän yrittänyt ja tehnyt jotain, mistä oli todella hyötyä. Mä taidan olla aika valmis jo koulun penkille. Vielä kaksi viikkoa lomaa, kyllä mä sen taidan silti kestää. Talvella kuudelta herätessäni ajattelen kumminkin jo seuraavaa kesälomaa. On se outoa, kun mikään ei koskaan riitä.

Huomenna meen Helsinkiin, nähdään pitkästä aikaa Tetin ja Ellan kanssa. Käväsen myös kai kirjastossa testaamassa mun uutta kirjastokorttia. On ihanaa päästä ihmisten ilmoille, saada pukea vähän siistimpiä vaatteita päälle ja laittaa naama ojennukseen. Mä tykkään näyttää hirveeltä, mutta kyllä joskus on laitettava ittensä ruotiin.

Taidan nyt lopettaa datauksen tältä illalta ja mennä tänään ajoissa nukkumaan. Onneksi sain sen kirjan (Sortlandin Silmätyksin) luettua, niin tänä yönä ei tarvi enää valvoa.

Heips.