(Jei, tänään tuolla oven takana oli aivan todella suloinen pienenpieni pupujussi.)

Aivan mahtava päivä! Aivan mahtava viikko! Kaikki on aivan mahavaa! Mitäs siihen sanotte?

Millonkas on viimeksi tullut kirjoiteltua? Päivitetään siitä asti siis.

Viime viikonloppu meni leirillä. Voin kertoa teille kaikille, että mun ens kesän riparista tulee varmasti yks parhaista. Meillä on ihanat isoset. Normaalilla leireilyllä se leiri meni, eli aivan mahtavasti. Käytiin evankelisilla musamessuilla, jossa lopullisesti rakastuin The Rainiin ja vähän myös HB:hen. Oli kyllä hieno leiri.

Maanantai ja tiistaina oli vielä kokeita. Mantsa ja hissa meni hyvin, illat meni lukiessa eikä mitenkään erityisen kummallisesti.

Keskiviikkona oli vielä saksan koe. Saa nähä, miten se meni. Päivä oli kyllä harvinaisen mukava, koska menin ressu-Marian kans leffaan kattomaan Miehet, jotka vihaavat naisia. Seuraavalla kerran tiedän, että pitää ottaa leffasta selvää, kun Marian kanssa leffaan menee. Hyvä se kuitenkin oli, vaikka vähän toisenlainen kuin kuvittelin. Oli hauskaa tehä jotain muutakin kuin vain mennä suoraan kotiin, koska vaikka koeviikko on ihana, koulukaverit jää ihan liian vähille. Esimerkiksi tällä koeviikolla tapahtui ainakin yksi suuri vääryys: näin Piian vain kerran! Onneks se on nyt ohi.

Torstaina oli entistä ihanampi päivä, palautuspäivä. Tän koeviikon saldo oli aivan erinomaisen mainio, sillä ysin pinnassa liitelin tällä kertaa. (Tosin saksan tuomiota ei oo vielä tullut...) Oli pitkä, mutta erittäin hauska koulupäivä.

Perjantai oli ehkäpä kaikkein loistavin. Oli jakson aloituspäivä, joka ei todellakaan ole lempipäiväni, vaikka/koska siinä näkee kokonaisuudessaan, millaiset kouluviikot on tiedossa. Perjantai oli kuitenkin vähemmän kaaoottinen ja aikas mukava. Mulla oli kaks hypäriä, koska mussa oli peruttu ja mulla ei yhdessä välissä ollut tuntia.

Onneksi mun mussan ryhmässä on lähes kaikki ihanat ihmiset, joten en ollut yksin ekalla hypärillä. Piia, Maria, Dessu ja minä lähettiin suunnistamaan Sörnäisiin etsimään ja löytämään erästä osoitetta. Vaikka kukaan meistä ei asukaan pääkaupungissamme, löysimme perille helposti. (Onneksi mulla oli kaks karttaa.) Mäkin alan vähitellen tottua tuollapäin liikkumisesta.

Toinen hypäri meni kesäisissä tunnelmissa. Menin Kampin Suomalaiseen ostamaan fyssan kirja ja mulla alkoi hirveästi tehdä mieli jäätelötötteröä. Tietenkään mistään pihalta niitä ei vielä voi löytää, mutta onneksi Kamppi on aika käytännöllinen paikka. Löysin Spice Icen ja ostin peikon, mun vakion. Lähdin kävelemään koululle takaisin. Aurinko paistoi, söin päärynäjäätelöä ja ohi meni kasa prätkähiiriä. Mikä voikaan olla kesäisempää? Loppuajan luin koulun sohvalla löhöten kirjaa ja unohdin, että olin koulussa.

Jakson aloituspäivästä jäi päällimmäisenä mieleen, että mulle on tulossa aivan mukavan viihdyttävän rentouttava jakso.

Lauantaina eli eilen olin tyydyttämässä kulttuurista nälkääni. Mentiin nimittäin Tanjan ja Hennan kanssa kattomaan Spring Awakening. Jos Sinä, rakas lukija, et ole vielä sitä nähnyt, hilaa se takapuolesi mitä pikimmiten Helsingin kaupunginteatteriin. Se oli aivan loistava! Hieman raju, mutta who cares?

Sunnuntaina eli tänään olen lukenut lukemasta päästyäni. Breaking dawn on älyttömän koukuttava. Lisäksi olen datannut enkä vieläkään ole päässyt yövaatteista eroon. Kohta on ruoka. Aamulla meikkasin Santun, joka lähti virpomaan. Se tuli just takasin ja sillä älytön säkillinen karkkia. Jos saisin syödä suklaata, mä vaatisin kyllä palkkion taidokkaasta meikkauksesta.

Heips.