Tutkiskelin tässä hieman mun fiilisfunktiota f ja vastaukseksi tuli f(x) = cos x. Ihanaa, miten kerrankin matematiikan avulla voin saada yksinkertaisen selityksen johonkin. Ja vieläpä kaunein käyrä, mitä matematiikka tarjoaa 13 kurssia pitkää matikkaa lukeneelle. (Niille, jotka eivät matikkakieltä puhu/lue/ymmärrä, katsokaa kuvaajaa ja tulkitkaa siitä mun fiilikset.)

Sitä on kuulemma paljon liikkeellä, kosinifunktion mukaista fiilisten vaihtelua siis. Olen kuullut samankaltaisia oireita lähinnä abiystävieni suusta, joten tuskin mun tarvitsee olla mikään lääkäri osatakseni diagnosoida, että taudin aiheuttaja on uhkaavasti lähestyvä yo-painajainen. Vaikka en politiikkaa harrastakaan, voin silti varmasti lähettää oikein iloiset terveiset Henna Virkkuselle ja ainoastaan todeta, ettei taida sillä naisella paljoa järki päätä pakottaa, jos se muka ihan vakavasti haluaisi poistaa pääsykokeet yliopistoista. Ihan kuin ylppäreissä ei olisi ihan tarpeeksi stressattavaa muutenkin.

Vaikka oikeastaan muhun ei vielä ole iskenyt perinteinen stressi. Perinteinen stressi tarkoittaa mun kohdalla sitä, että olen hyperaktiivinen, menetän yöuneni ja teen vähän kaikkea, mutta en mitään kunnolla. Hermoilen, selailen kalenteria ja teen listoja. Nyt siitä ei ole tietoakaan. Mä vaan olen. 

Tällä menolla näyttää olevan tiedossa kolme L:ää (=lukio lukematta läpi). En ole tehnyt mitään, en osaa edes hermoilla. Yritän vain kaikin keinoin vältellä aiheen ajattelemista, eikä se ihan tosi edes ole vaikeaa. Muuta aktiviteettia olisi vaikka millä mitalla - enkä tietystikään meinaa olla käyttämättä niitä hyväkseni. Olen laiska, saamaton ja nähtävästi niin stressaantunut, että olen jo täysin lamaantunut.

Etenkin bilsan kanssa mulla on viime aikoina mennyt välit poikki totaalisesti. En tiedä, onko mielenkiinnon katoaminen hetkellistä, mutta niin on joka tapauksessa päässyt käymään. Motivaatiokin on ainakin osittain siitä syystä täysin nolla. (Toinen syy on jälleen kerran muuttuneet tulevaisuuden suunnitelmat: Itä-Suomessa läntistä teologiaa opiskellessa tuskin päällimmäisenä mielessä ovat sammalet ja kutevat sammakot.) En ymmärrä panikoida, olen vain täydellisessä kokovartalokipsissä enkä pysty tekemään mitään lukemiseni edistämiseksi. Nimittäin jos viimeinkin aloittaisin lukemisen, ymmärtäisin samantien, kuinka huonoon jamaan olen itseni päästänyt. Parempi siis ehkä vain säästää itseään masentumiselta ja kuvitella osaavansa jotain?

Mä olen päättänyt ryhdistäytyä. Otan itseäni ihan kunnolla niskasta kiinni, niin kovin, etten koskaan ennen ole ollut niin ruodussa kuin kohta aion olla. Tänään aloitin jo kevyesti. Luin kolme ja puoli tuntia enkun kielioppikirjaa kirjastossa koulun jälkeen. Nukahdin. En tiedä kauanko nukuin, mutta pelästyin sairaasti, kun joku toinen opiskeluintoilija saapui lukusaliin. "Sä taidat olla vähän väsynyt?" se kysyi ja omaan pirteään tapaani vastasin: "En ollenkaan." En mä oikeasti olekaan, olen nukkunut tosi hyvin. Loppuajan opiskelin pronomineja silmät ristissä ja puoli kiloa karkkia mätäten, en muuten olisi pysynyt ajattelukunnossa. Illalla juoksulenkki venyi puoleentoista tuntiin. Niin vähän koulukirjat houkutteli mua takaisin kotiin.

Kaipaan ajan pysähtymistä tai asenteen muutosta. Ja kärsivällisyyttäkin, mieluiten heti.

Ehkä painun pian pehkuihin ja odotan, että huomenaamulla muutos on tapahtunut. Mä niin haluan sen motivaation ja innokkaan opiskelun takaisin! Miksei ne voi olla täällä silloin, kun niitä ihan oikeasti tarvitaan?! Tuskastun kohta. Väkisin lukemalla jutut ei vaan jää päähän, kyllähän se tiedetään. 

Tai sitten vaan jatkan ajattelematonta linjaa... Ehkei mun tarvitse olla huolissaan. Jos mun fiilikset jatkaa cosx-funktion mukaisesti, ylämäki alkaa pian. (Miksi alamäki on se huonompi juttu, ylämäethän ne on paljon raskaampia?) Kohta alkaa nousukausi ja sitten elämä on ihanaa. Sitä odotellessa.

Hyvää yötä.