Kaivattu vapaapäivä.

En ole vieläkään täysin toipunut Münchenin reissusta. Koulussa on tullut jäätyä vähän liikaakin jälkeen, joten nyt ei auta muu kuin korjailla jälkiään. Ensi viikko on tämän lukuvuoden ja samalla koko kakkosvuoden viimeinen kunnon kouluviikko, mikä ei sinänsä kovinkaan paljon helpota paineita - ennemminkin vaan lisää niitä. Pitäisi saada paljon aikaan, vaikka ei ole kovin kauaa aikaa. Ja samalla pitäisi vielä jaksaa nauttia koulussa hengailemisesta ennen kuin tulee taas kesä. Olenkohan ihan normaali, kun ajattelen, että siinä on ehkä vähän liikaa hommaa näin pienelle päälle?

Ahkeralle lukiolaiselle helatorstai ei tosiaankaan ole lomapäivä. Luulin vielä aamulla olevani juuri kyseinen ahkera opiskelija. Aloitin aamuni sängyssä loikoen ja kuvitellen tämän päivän suurta työmäärää, ja yritin epätoivoisesti saada itseäni innostumaan. Hetken kuluttua istuin keittiössä lukemassa nautinnolla Hesaria ja syömässä aktivoivaa aamupalaa. Päässäni kävin kamppailua siitä, mitä oikeasti tänään pitäisi saada tehdyksi. Ja ulkonakin on niin kaunis sää.

Nyt istun takapihalla koneen kanssa ja teen sitä, mitä to do-listani ei käskenyt tehdä. Yritin aloittaa enkun yo-vihon tekemistä ja selvisinkin hampaat irvessä kohdan 1.1a:n yli. Sitten huomasin, että jäljellä on vielä kohdat 1.1bc, 2.1 ja 2.2. Nyt vihko, kynä ja kumi ovat sisällä kauniisti omalla paikallaan ja mulla on vapaapäivä.

En tiedä, miten tämä päivä tästä lähtee käyntiin, vai lähteekö edes. Illalla mulla olisi joka tapauksessa toiset futistreenit, joita odotan kohtuullisen innoissani. Niitä en skippaa, koska haluan saada varmuuden siitä, että toisiaankin voisin alkaa harrastaa jotain niin urheilullista. Ehkä siihen asti vain lööbaan, kirjoittelen ja nautiskelen Suomen ensimmäisestä lämpimästä päivästä.