Tänään kaikki näyttää kirkkaalta. Aurinko paistaa, taivas on sininen. Olenko edes Jyväskylässä, mietin, kun ulkona ei sada taaskaan vettä. Eilenkään ei nimittäin satanut.
 
Mun unirytmi muistuttaa tällä hetkellä vahvasti kesälomaa. Mikäs siinä, jos saan hommat hoidettua, mutta toisaalta rakastaisin olla jälleen osa tavallisten ihmisten maailmaa. Nousta aamulla aikaisin, hieman unenpöppörössä vielä ja tuntea, kuinka kylmä on syksyinen aamu. Nyt herään tuntemaan syksyisen päivän.
 
Tämä viikonloppu on historiallinen. Tänä viikonloppuna minä nimittäin vietän ensimmäisen kerran viikonloppua yksin kotona. Kaksi kuukautta siihen onkin mennyt eikä haittaa, mutta nyt olen tyytyväinen. Nyt musta tuntuu, kuin tämä viikko olisi saanut kaksi päivää lisää. Ei tarvitse mennä minnekään, eikä huvitakaan. Ja nyt saan rauhassa siivota kuin hullu!
 
Kohta puoliin mulla on lounastreffit yliopistolla, kuten monena muunakin päivänä. Siitä mun päivä yleensä lähtee käyntiin. Tänään aion opiskella ehkä latinaa tai antiikin kreikkaa - tai sitten tehdä jotain muuta kivaa. Aloitin eilen Kata Kärkkäisen kirjan Jumalasta seuraava enkä meinannut malttaa nukkua koko yönä, niin koukuttava se on. Ehkä kuitenkin uhraan tänään edes muutaman tunnin koulujutuille, ennen kuin alan viettää perjantaista koti-iltaa. Enkä kyllä ajatellut viettää viikonloppua sanonnan todellisessa merkityksessä, vaan todella haaveilen kirjastoon raahautumisesta myös huomenna. Mutta se on vasta huomenna.