Did you ever have a conversation with a real good friend
That you wish would just go on and on and on forever more?
Then you know what I'm looking for
Then you know what I'm looking for
(The Ark - Have you ever heard a song)
Mun elämässä on tapahtunut tyylimuutos: vanha klassismi ja realismi on vaihtumassa hiljalleen absurdismiksi.
Eilen on jälleen yksi loistavista esimerkeistä, miksi mun elämä tuntuu nykyään niin absurdilta. Meillä oli koulupäivä, mutta käytännössä ei yhtään opiskelua. Mulla ehti olla vajaa kaksi oppituntia, ja sitten olisi pitänyt lähteä taas kotiin yksin angstaamaan. Oli ihan kesäfiilis, aurinko paistoi ja teki mieli vaan höpötellä ja hengailla.
Mä löysin itseni Lohjalta. Hetken mielijohteesta (oletan?) Maria pyysi mut niille ja en tietenkään voinut/halunnut missään nimessä kieltäytyä niin yllättävästä ja houkuttelevasta tarjouksesta. Pian olinkin jo lupautunut jäämään yöksi, vaikka vielä aamulla olin valmistautunut vain käväisemään pikaisesti koulussa. Kerrankin tuli käyttöä Annen antamalle pienelle matkahammasharjalle, joka mulla on aina mukana. Ihan kuin muka pitäisin sitä jotenkin realistisena mahdollisuutena, että yllättäen yöpyisin jonkun luona ilman etukäteissuunnitelmaa.
Mulla oli tosi ihanaa. Rehellisesti sanottuna mulla ei ole aavistustakaan, milloin viimeksi olisin saanut mahdollisuuden vain olla ja möllöttää hyvässä seurassa. Ei varsinaisesti tehty mitään erikoista ja se oli kai just sitä, mitä mä olen tietämättäni kaivannut. Tai olen mä sen ehkä tiedostanutkin. Viime aikoina on ollut niin paljon aktiviteettiä, säätämistä, hysteriaa ja hektisyyttä, ettei vaan meinaa enää jaksaa. Ja muutenkin - koko lukioaikana harvemmin on tullut tilaisuuksia hengailla noin spontaanisti.
Mulla on aika onnellinen olo.
Tuntuu niin uskomattomalta, että tällä hetkellä istun tylsän tavallisesti omassa huoneessani yksin kuuntelemassa Neljänsuoran Siipirikkoa ja dataamassa hämärässä valossa, kun vielä aamulla kävelin paljain jaloin tulikuumalla asfaltilla jossain päin Lohjaa höpötellen mun parhaan ystäväni kanssa kaikesta merkityksellisestä ja turhasta. Tai että tänään harrastin ihan urakalla kotimaan matkailua, kun kotiinpaluussa kesti kolme tuntia - ja samalla valitan, ettei mulla ei aikaa.
Koko ajan pitäisi tehdä jotain valintoja sen suhteen, mikä on tärkeää ja oleellista. Se tuntuu vähän liian absurdilta, kun ennen kaikki oli jotenkin vain niin itsestään selvää. Miten mun elämästä on muka tullut jotenkin monimutkaisempaa? Absurdia sekin.
Lohja-vierailu tuli kuitenkin tarpeeseen, eikä se missään nimessä ollut epäoleellinen reissu. Ja kuvitelkaa - siinä ajatuksessa ei mun mielestä ole mitään absurdia.
Kommentit