np. Lady Gaga - Paparazzi

Jetzt ist es vorbei - se on nyt ohi.

Viikko meni ihan tajuttoman mukavasti. Tutustuin ihan uskomattoman ihaniin ihmisiin, niin müncheniläisiin kuin myös suomalaisiin ja meillä oli tosi kivaa. Kaikki sujui paljon paremmin kuin edes villeimmissä unissani olin pystynyt kuvittelemaan. Hei dudes, voitteko kuvitella, että osaan sittenkin tulla satunnaisesti toimeen saksan kielellä ja tarvittaessa oon myös aika taitava enkun puhuja? Niinpä, ei uskois.

Tasan viikko sitten mä olin ihan täpinöissä. Mä en vieläkään ymmärtänyt silloin, mihin mä olin ryhtynyt ja mua jännitti, miten mä oikeestaan edes selviän koko viikosta. "Mitä jos tulee totaalisia jäätymisiä ja kamalan noloja tilanteita?"

Ekana iltana kaikki pahin oli varmasti jo tapahtunut, joten oikeastaan Büsran (mun aivan todella ihana Austauschpartnerin) kanssa meillä sujui hommat todella helposti jo alusta asti. Mä uskalsin puhua, vaikkakaan ekana iltana en vielä paljoa saksaa. Juttua meillä jostain ihmeen syystä riitti aivan yllin kyllin ja koko ensimmäinen ilta menikin jutellessa ja tutustuessa.

Torstai oli jännä päivä, koska silloin opeteltiin todella tulemaan toimeen saksalla tai englannilla ja yritettiin ymmärtää toisiamme ja löytää tavat toimia. Yhdellä oppitunnilla kävin, ja sen kohtalokkaan tunnin aikana rakas ystäväni Maria oli jutellut Büsran kanssa ja saanut kuulla, etten ollut vielä paljoa avannut salaista saksalaista sana-arkkuani. Eiköhän Büsra saanut käskyn puhua mulle pelkkää saksaa. Mä puhun kuulemma todella loistavaa saksaa ja olen vain ujo.

Hetken aikaa olin aika vihainen Marialle, mutta kuten aina, kyllähän se tietää, mikä mulle on hyväksi. Mä todellakin jouduin yrittämään sitä saksaa ja vähintäänkin sain aivan loistavaa kuullunymmärtämisen harjoitusta. Torstaina jää siis murtui aivan lopullisesti ja mä huomasin, että musta todellakin on johonkin.

Saksalaisten kanssa retkeiltiin Heurekaan, vesisateessa Suomenlinnaan, Fazerilaan ja Kiasmaan. Sain huomata, että stereotypia tehokkaista saksalaisista ei mitenkään voi pitää paikkaansa, sillä me suomalaiset oltiin ne, jotka ekana joka paikassa oli porukkaa hoputtamassa eteenpäin. No se maailman nopein kansa meijän kohalla taitaa pitää paikkaansa.

Vaikka viikko oli tosi hieno, se oli myös tajuttoman uuvuttava. Mä olen ihan poikki - hostina toimiminen on aivan hullun hommaa. Mä en ole sitä aikasemmin huomannut, miten paljon aikaa käytän ei-minkään tekemiseen, mutta nyt kun seuralainen roikkui perässä 24/7, sitä ei voinut olla huomaamatta. Koko ajan piti olla jonkin sortin aktiviteettia, vähintään pientä small talkia. Ja se jos jokin on väsyttävää. Kun koko ajan joutuu olemaan skarppina, kuuntelemaan ja ymmärtämään saksaa tai englantia, ja vielä päälle päätteeksi puhumaan jompaa kumpaa, ei voimat vain yksinkertaisesti tahdo riittää. Viikko oli ihan riittävän pitkä/lyhyt aika.

Kuitenkin mulla on jo vähän ikävä niitä saksalaisia. On jotenkin todella yksinäinen olo, vaikka sitä oloahan ehkä vielä eilen oli ikävä. On se kummallista, miten millonkaan ei voi olla täysin tyytyväinen.

Odotan jo ihan innolla huhtikuun loppua, jolloin me itse päästään kunnon saksalaiseen ympäristöön, Mücheniin siis. Onneksi Büsra on ihana, joten mulla ei todellakaan tule olemaan mitään huolen häivää siitä, etteikö siitä Müchen-viikosta tulis kivaa. Ja siellä vähintääkin täytyy taas puhua saksaa ihan kunnolla, kun kerta ulkomaille mennään. Ja onhan se vähän eri, kun nyt me jo tunnetaan, eli ei mennä tuntemattomille asumaan, vaan kavereiden luokse.

Mä olen niin iloinen, että Maria "pakotti" mut mukaan tähän. Aluksihan mä siis meinasin jänistää koko jutusta. En uskonut, että tää olisi ollut näin kivaa. Tietysti tässä oli myös huonoja puolia: jouduin/sain olla poissa 10 oppitunnilta (viikossa siis 21 oppituntia...), ja nyt onkin sitten hommaa niiden vuoksi. Kuitenkaan ei harmita, eihän tollasia asioita voi oppia koulun penkillä mitenkään.

Auf Wiederhören!