Taas on aika mennyt niin nopeasti. Huomenna on viimeinen lomapäivä ja sitten taas kouluun. Ihanaa. Ei sillä, etten olisi nauttinut tästä lomasta, päinvastoin. Mutta viikko on ihan riittävästi.

Nyt kun olen taas alkanut ajattelemaan koulua, ei oikein tunnu mukavalta. Niin paljon on tekemättä juttuja ja kiireistä tulee olemaan, mutta vasta kun loma loppuu. Kasveja olisi pitänyt kerätä, kokeisiinkin ehkä lukea. En ole kuitenkaan pystynyt/jaksanut/viitsinyt kajoamaan koulukirjoihin koko viikon aikana, mikä on yllättävällä tavalla tosi kivaa.

Tekemistä on tuntunut riittävän, vaikka todellisuudessa en ole mitään saanut aikaiseksi. Kavereitten kanssa on tullu oltua, pelattua Trivial Pursuitia ja katsottua muutama leffakin. Tänäänkin katsottiin Riinan kans Pirates of the Caribbean loppuun, kun eilen jäi kesken. Ja sitten olen vain ollut, tekstaillut, katellut telkkaria ja tietysti "mesettänyt, galtsuttanut ja kuunnellut musaa".

Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Muutama päivä sitten tuli Sulkasadosta sähköpostia, jossa ilmoitettiin, etten ollut päässyt mukaan runokurssille, mikä oli aika harmi. Noh, ehkä seuraavalle kirjoituskurssille sitten.

En ole vieläkään saanut itseäni niskasta kiinni apupupun, kielen opettelun ja lenkkeilyn suhteen. Varsinkin viimeisen kohdalla ajatuskin jo väsyttää. Muttamutta, pakko kai se on jossain vaiheessa mennä Tornimäkeen (tai jonnekin) edes pienelle reippaalle kävelylle. :)

Nyt tuli ajatuskatkos, joten taidan lopettaa tältä illalta.
Heips.