Etelä-Suomi koki taas viime viikolla jotain erikoisen kummallisen rentouttavan ahdistavaa. Loman.

Warning: Tarina on lähes sama kuin joka vuosi parin viime vuoden ajan.

Lauantaina 14. helmikuuta, ensimmäisenä lomapäivänä ja ystävänpäivänä, vietimme railakkaat hetket autossa matkalla kohti Sallaa, tämän(kin) vuoden hiihtolomakohdetta. Mukana oli iskän, Annen, Hennan ja Santun lisäksi myös Inka, ja tietysti minä. Tämä ei siis ollutkaan mikään tavallinen hiihtolomakokoonpano: meitä oli Inkan johdosta kuusi henkilöä Ford-tila-autoamme täyttämässä. Matka sujui rattoisasti ja yhtäkkiä olikin vierähtänyt 11 tuntia ilman minkäänlaisia napinoita (lukuun ei tietenkään oteta kommentteja "isi mua pissattaa", "koska syödään?", "millon ollaan perillä?"). Paahtopaistieväsleipien ja kajaanilaisen pizzan antamilla supervoimilla selvisimme lopulta myöhään illalla tunturissa sijaitsevalle vuokramökillemme. Loppuilta meni voihkiessa, television tuijottelussa ja yleisessä ihmettelyssä.

Sunnuntai laske-itse-monesko-päivä oli ensimmäinen virallinen laskettelupäivä. Ostimme viiden päivän liput ja näin jälkeenpäin voin todeta, että tämä kyseinen sunnuntai oli varmastikin iloisin ja innostunein laskettelupäivä. Pakkasta oli sopivan liikaa, siinä -15 asteen kieppeillä ja kyllä meno oli mukavaa. Illasta ei ole kovin montaa muistikuvaa, sillä laskettelu vei minusta kaikki voimat.

Maanantaina, ensimmäisenä virallisena lomapäivänä, olimme tietysti rinteessä. Tuskin siitä kannattaa enempää mainita, niin kuin ei myöskään tiistaista.

Keskiviikkona riensimme vieraille maille, nimittäin Pyhätunturille. Ulkona oli pirun kylmä, enkä ole muutenkaan oikein innostunut niin kaupallisista ja turistirikkaista laskettelukeskuksista. Ei ollut kakkareissu, vaikka siltä ensivaikutelman perusteella saattaa kuvitella, vaan se oli ihan mukava retki. Monen päivän lasketteluputki oli vaan vienyt musta kaikki mehut, joten en voinut täysin rinnoin nauttia uusista rinteistä. Mainittakoon kuitenkin, että 1800 metrin mittainen rinne oli aika upea kokemus.

Torstaina oli putkeni viimeinen päivä. Lähdin jopa rinteestä etuajassa sluibailemaan mökkiin. Katseltiin Hennan kanssa oikein aimo annos Nelosen kehittäviä iltapäiväohjelmia ja löhöttiin ihan olan takaa. Onneksi mökissä ei ollut paljoa ruokaa, sillä olisimme olleet ihan pikkusia possuja. Haha, mitä muutakaan sitä keksisi tekemistä kuin syömisen?

Perjantaina muut porukat, paitsi Santtu ja minä, menivät rinteeseen. Minä ja Santtu mentiin mummille "hoitoon". (Sanaa hoito ja 17-vuoden ikää ei monesti liitetäkään yhteen, paitsi ehkä hieman toisessa merkityksessä.) Mummin kanssa ahmittiin kaikkea herkkua naamaan, kateltiin Derrick, datattiin ja höpöteltiin sen minkä kerittiin. Aikahan siinä kului yllättävän nopeasti ja mukavaakin se oli. Ilta päättyi tunturissa auton työntämiseen ja lumienkeleiden tekoon.

Lauantai saapui jälleen, samoin pitkä matka auton kyydissä. Jotenkin tuntui vähän tylsemmältä, mutta muuten ihan ok matkalta. Eipä siitä oikein osaa muutakaan sanoa. Ihan perus autoajomatka. Kotona oltiin puoli yhentoista jälkeen ja uni tuli jo kahentoista jälkeen.

Sunnuntai oli viimeinen päivä sitä herkkua, joka meille kerran vuodessa suodaan. Suoraan sanottuna en tehnyt mitään järkevää, paitsi katsoin Täydellisiä naisia pari osaa ja kävin Riinan kanssa luistelemassa. Siinä se loma tuntui lipuvan silmien ohi aivan hetkessä ja melkein ärsytti, ettei ollut joka päivä tullut ahdettua kiloa karkkia naamaan ja vain löhöiltyä. Ehkä tollaset kuntolomat on mulle liian kuntoilevia.

Loman jälkeen tulee tietysti aina ensimmäinen päivä loman jälkeen. Se koitti tänään. Viime yönä sain nukuttua ehkäpä neljä tuntia (unen katoamisen syystä ei tietoa), mutta aamulla olin yllättävän pirteä. Ehkäpä olin yliväsynyt, who knows.

Selvisin kuitenkin tästä päivästä elossa, vaikka mitään kovin älykästä koulussa käynnin lisäksi en saanut tehtyä. Olen istunut kolme tuntia kokeella yrittämässä tehdä jotain hyödykästä, esimerkiksi kirjoittamassa enkun työhakemusta (saldo: random höpöttelyä, jossa ei ole mitään asiaa) ja äikän ainetta (saldo: kolme riviä turhaa toimitusta hymystä). Todellisuudessa kehittelin sosiaalisia suhteitani Facebookissa, joka tosiasiassa oli oikein mukavaa ja hengellisesti ravitsevaa. Haha. Olis varmaan aika mennä nukkumaan.

Toivottavasti mä huomenna olen taas elossa.

Heips.