Kohta on koulu ohi. Ihanaa ajatella, ettei mun tästä eteenpäin tarvi ikinä enää mennä kouluun, jos en halua. No tietysti haluan, mutta silti.

Nyt on ratkaisevan viikon keskimmäinen päivä. Huomenna on peruskoulun viimeinen koe, ussaa. Kiva ja helppo aihe sinänsä, joten voin huoletta istuskella tässä ja kirjotella. Ens viikolla meijän numerot päätetään, täytyis ehtiä juttelemaan saksan opettajan kans numeron piilottamisesta. Siis jos se sieltä putoaa vähän. En haluis piilottaa hyvää numeroa.

Ens viikko pelottaa. Miten mä kestän, kun ei ole enää mitään mahdollisuuksia nostaa niitä numeroita, mähän joudun periaatteessa jo lomalle. Äitiä huolestuttaa kovasti se, miten pärjään kesälomalla. Kuinka osaan olla tekemättä mitään ja näin edelleen. Onneks Heljä tiedotti, että pitkälle matikalle aikovien kannattaa laskea koko kesä ja harjotella graafisen laskimen käyttöä. Eli no problem tänä kesänä. Tosin ei mulla ennenkään ongelmia lomailussa ole ollut.

[The Ark - Let your body decide]

Ysien juhlan puvun tekeminen koulussa edistyy loistavasti. Eilen sain jo sovittaa sitä kokonaisuudessaan, tosin vielä aika palasina se oli. Kyllä siitä ihan kiva tulee. :)

Huolestuttaa vaan se, että meitä ei yhtään informoida koko hommasta. Kukaan ei tiedä aikataulua kunnolla, ensimmäiset tanssiharjoitukset olivat eilen, ja kestivät ruhtinaaliset 15 minuuttia. Eikä puolillakaan ole pari näkyvissäkään.

[Grease 2 - Cool rider]

Alkaa myös pikkuhiljaa ryömiä tonne takaraivoon se tieto, että ens vuonna en enää näekkään samaa harmaan ruskeeta koulua ja ihanan tuttuja naamoja. Varsinkin kun tässä on vasta viime aikoina alkanut tutustumaan todenteolla vanhoihin tuttuihin. Koulussa on joka päivä vaan kivempaa ja kivempaa, ja enää kolmetoista päivää! En haluu tajuta.

[Kaija Koo - Tinakenkätyttö]

Mä inhoon kevättä. Muutama viikko sitten, kun ihanat helteentapaiset tulivat, luulin, että vihdoinkin osaan tykätä keväästä. Mutta sitten tuli viime viikonloppu. Mun silmät, tekis mieli repiä ne aamuisin päästä ja nenään haluaisin tunkea paperitukot. Haluaisin vaan sulkeutua johonkin jättikokoiseen lasihuoneeseen, jonne maailman inhottavimmat siitepölyt ei pääsis ja voisin olla auringonpaisteessa ja lämmössä. Argh, miten mä voin parantaa mun silmät ja käyttää taas piilareita?

Täytyy tästä hipsiä suihkuun ennen Greyn Anatomiaa.
Heips.