Eilen oli mun lomailuhistorian kannalta aika merkittävä päivä: vietin melkein koko päivän kavereitten (=ystävien) kanssa. En mä tietenkään ennenkään lomalla pelkkää mun huoneen seinää ole tuijotellut, vaan pikemminkin tavannut vain rajoitetun määrän kavereita. Useimmiten ehkä yhden, koska ennen loma on tarkoittanut mulle myös kaivattua lomaa kavereista, niin hirveeltä kuin se kuulostaakin. Ei kuitenkaan enää. Tällä viikolla jo aiemmin näin Piian, ja eilen sitten näin Marian, Katrin ja Simppiksen.

Mentiin Marian ja Katrin kanssa aamuleffaan (jo klo 11.45, kuvitelkaa mut lomalla siihen aikaa pirteenä Helsingissä!) katsomaan se Ystävänpäivä, joka oli ihanan hömppä ja turha. Sairaan hyvä tietysti, mitä muutakaan voi odottaa elokuvalta, johon on pistetty kaikki parhaat näyttelijät, mutta aikamoinen rakkaushöpsötys. Just täydellinen aivot narikkaan-lomaleffa. Keskittymistä leffan aikana häiritsi hieman se, että oli just äsken tullut juotua vähän liikaa vettä Picnicissä ja vieressä oli litra limua... Niin kovaa koetusta mun rakko ei olekaan aikoihin kokenut.

Leffan jälkeen pyörittiin hetki ympyrää, kunnes Katri päätti lähteä kirjastoon ja Märtsyn kanssa lähdettiin shoppailemaan kenkiä. Aluksi oli ihan hyvä shoppailufiilis, mutta masennus valtasi mut aika nopeasti, koska mitäs muutakaan shoppailu ilman rahaa voisi aiheuttaa? Tuskin ainakaan ylenpalttista hilpeyttä, voin kertoa.

Kello oli yhtäkkiä jo melkein neljä ja raahauduttiin kaukoliikenteen bussiterminaaliin, ja siitä sitten kohti koteja. Kävin yksikseni paikallisessa kenkäkaupassa sovittelemassa vaikka minkälaisia korkokenkiä, mutta mitkään ei oikein napanneet. Onneksi, eipähän tarvinnut alkaa murehtia enempää tota rahaa.

En tajua, miten en voi muistaa sitä, mitä mä olen tehnyt kotona! En aina ihan käsitä, miten saan ajan kulumaan niin nopeasti tekemättä juuri mitään. Luultavasti kai datasin ja katsoin telkkaria, ei kai siihen muuta syytä voi löytyä. Kasin jälkeen aloin odotella puhelua.

Oltiin sovittu Simppiksen kanssa, että tehdään jotain kivaa yhdessä sen töiden jälkeen. Kello lähestyi jo puolta yhdeksää ja aloin jo epäillä, että tyttö oli unohtanut mut ihan kokonaan. Puol ysin jälkeen se kuitenkin soitti ja lupasi tulla hakemaan mut ihan hetken kuluttua. Oli kuulemma joutunut ylitöihin... Anyway, ysin maissa pääsin ekaa kertaa elämässäni kurkistamaan Sinin matalaan majaan. Hengailtiin, katottiin leffa (Sinä, minä ja Dupree, oli hauska!) ja vähän jumitettiin vaan. Yhtäkkiä kello oli jo yli puolen yön.

Puoli yhden aikaan Simpukka toi mut viimein kotiin. (Mä niin tarvin ajokortin!) Mua väsytti jo ihan kiitettävästi, koska olin aamulla "joutunut" heräämään jo puoli yhdeksältä. Ei siis kauaa tarvinnut odotella unen tuloa. Sellaista sen aina pitäisi olla. Uni tulee niin hyvin, kun on ihana päivä takana.