Perjantai. Taas!

Aamusta lähtien olen jaksanut vain röyhkeästi koulussa ollessani miettiä tätä iltaa. Sitä hetkeä, kun astun ovesta sisään kotiin koulun jälkeen ja huomaan, että on perjantai. Hah, voi sitä nautintoa, minkä sain, kun kuvittelin fysiikan tunnilla itseni löhöämässä sohvalla ja katsomassa tiistain Rakkauden anatomiaa ja ahmimassa jotain naamaani vaaleanpunaisissa housuissa. Voi, miten mukava tunti se oli. Hieman masentava vaan, koska ennen tuntia kuvittelin, että se on viimeinen fyssan tunti tässä jaksossa. Eipäs ollutkaan, keskiviikko on vielä tulossa. Sitä odotellessa..

Ilta ei oo ollut ihan niin hehkeä kuin fyssan tunnilla tuntui. Mutta ei kai mikään ole niin ihanaa kuin haaveillessa. Tulin kotiin, vaihdoin ne mukavat vaaleanpunaiset housut, söin, otin rennon asennon ja aloitin tv-putken. Täydelliset naiset, Rakkauden anatomia, Lipstick Jungle. Ja kaiken lisäksi mulla oli vielä Kaatissäkki. Kaikki mistä mä haaveilin.

Kuvitelmissa mulla ei tietenkään tullut jano karkeista (ja vessahätää vedestä, jolla taltutin janon) eikä ähkyä ahmimisesta. En haaveillut huulien kuivumisesta, Hennan jatkuvista häiritsevistä huudoista, nuhasta tai ohjelmien ylllättävistä ja ikävistä käänteistä. Ehkä kannattais lopettaa se haaveileminen.

No, myönnettävä on, että se todellakin oli rentouttavaa. Kuten enkun kakkoskurssin kirjassa sanotaan, tv tekee passiiviseksi. Ja se on aivan täydellinen olotila kamalan rankan, koeviikkoa edeltävän kouluviikon päätökselle. Passiivisuus kumoaa kaikki ne aktiivisuudet, jotka mulla hetkeä aikaisemmin oli päässä. Mahtavaa. Kannatti haaveilla.

Viikon ohjelmaputken jälkeen menin dataamaan. Lisää passiivisuutta, aika ihanaa. Vastasin Jenniferille ja tuli pitkä viesti. Ollaan tänään meilailtu jo kaks viikkoa ja se on varmasti mun elämäni pisin sähköpostikaveri-aika. Aika hienoa, ja meiltä ei ole vielä puheenaiheet lähelläkään loppua.

Mä en tiiä mitä mä tän jälkeen tekisin. Mulla ei oikeestaan edes ole mikään erikoinen kirjoitus-mood nyt, ja silti naputtelen. Tää on vaan niin älyttömän rentouttavaa. Ei ehkä niin passiivista, mutta rentouttavaa. Ja kukahan tätäkään edes lukee? Olisi kiva saada joskus kommenttia. (Kiitos viime kirjoitukseen tulleesta huomiosta. :) )

Henna tais mennä jo nukkumaan. Siihen jäi mun toiveet koko yön kestävästä Frendit-sessiosta. Mä olen tosi paljon jäljessä, joululahjaksi iloisesti saapuneista 8. ja joku muu, oisko 4. kaudesta en ole kattonut paljoakaan. Harmi, ettei ole ollut aikaa. Frendit on niin ihania, vaikka kaikkia on tullut katottua telkkarista about satamiljoonaa kertaa.

Päläpälä. Mitäs muuta? Söin justiinsa melkein yhen kokonaisen valkosipuli-yrtti-patongin yksin, vaikka ei todellakaan olis pitänyt. Persiljaa nam, huomenna naama kukkii. Huulia kutittaa jo nyt.

Vois lähteä unten maille. Mua haluttais vaan kuunnella yhtä ihanaa biisiä, joka on pari päivää pyöriny radiossa. Metro Stationin Shake it. Mua alkaa ihana naurattaa ja itkettää, kun se on niin ihanan iloinen, rento ja ahh, niin ihana! Sitä ei voi kyllä sanoin kuvata. (Mun sormet kuulemma sauhuaa, pitäis naputella hiljempaa..)

Ei mutta, kyllä se on nyt painuttava pehkuihin.

Hyvää yötä!