Kuunnelkaapa se, niin tiedätte, miksi mä niin tykkään Olavi Uusivirrasta.

Eilen oli teatteri-ilta eli julkkisten bongausilta. Käytiin kattomassa Myötätunto, joka oli paras teatteriesitys pitkään aikaan. Sara Melleri on aivan loistava näyttelijä, vakuutun siitä joka kerta enemmän. No, kuitenkin, asiaan. 

Teatterissa mulla on yleensä tapana bongailla yleisön joukosta sellasia ihmisiä, joilla on jotain annettavaa itselläänkin. Eilen oli aivan super-hyvä ilta tässä mielessä: kolme kokonaista julkisuuden henkilöä! 

Riku Nieminen (myös tunnettu hieman pukeutuneena Kete Rahkosena) käveli mua päin ja pyysi anteeksi. IIK! Ei, en mä ole mikään kikatteleva teinifani, vaikka siltä saattaa vaikuttaa. Ihan läpällä vaan. Kuitenkin kyseinen henkilö oli mun lemppari Putous-ohjelmassa, joten kai sitä nyt vähän saa innostua näinkin merkittävät henkilön näkemisestä. Joonas Saartamo aiheutti myös pienen hysteriakohtauksen, kyllähän te kaikki tiedätte miten jännä se on! 

Mutta kaikkein vaikuttavinta oli seisoa mun tärkeimmän lyyrikko-esikuvani, joillain tavalla suloisen ärsyttävän runopojan Olavi Uusivirran vieressä. Siinä on oikeasti jotain ihailemisen aihetta. Siinä se seisoi parin metrin päässä musta, enkä voinut olla miettimättä, miten niin tavallisen näköisen pään sisällä voi kehittyä maailman nerokkaimmat ja upeimmat sanoitukset, jotka joka ainoa kerta tekee muhun vaikutuksen. Miten joku niin normaali voi olla niin lahjakas? Siinä melkein heräsi taas toivo, ettei ehkä sittenkään tarvitse olla mitenkään kummallisen erikoinen, jotta voi olla hyvä. Ja se oli vieläpä melkein yhtä lyhyt kuin mä.