Mulla olisi ainakin miljoona syytä olla tyytyväinen, mutta tänään mä päätin olla tyytymätön. Tänään mä haluan olla vihainen maailmalle.

Rikkinäiset kengät loskakelissä synnyttivät tän mun sisällä kyteneen epätyytyväisyyden. Sen lisäksi mä unohdin myös tänään syödä. Millainen ihminen ei muista ruokkia itseään? Toden totta, en olisi koskaan uskonut itsestäni sellaista. Juuri nyt I'm just busy doing nothing. Mulla on kiire, vaikka ei ole varsinaisesti edes mitään tekemistä.
 
Olin koko päivän kylillä, kirjastossa, kirkolla. Kotiin päästyäni mun sukat olivat litimärät, maha kurni ja kun menin huoneeseeni, kompastuin lattialla olleeseen tietokoneeseeni ja mun päähäni putosi kullankeltainen pehmoapina. 
 
Ennen kaikkea mä olen vihainen maailmalle, kun se antaa mun haihatella. Tuleeko musta koskaan mitään, kun mä istun päivät lyhyet kirjastossa nautiskelemasta elämästä ja kuuntelen vanhoja miehiä, jotka kertovat, miten nuoret tytöt muuttuvat vain kauniimmiksi miehen vanhetessa. Se on vain näkö, joka heikkenee, mun tekisi mieli sanoa, mutta mä tyydyn nyökyttelemään ja hymyilemään nätisti.
 
Musta tuntuu, ettei mikään koskaan riitä. Aina voisi ja pitäisi olla asiat vielä vähän paremmin. Ja silti musta tuntuu, että mä tyydyn liian helposti. Musta tuntuu aika ristiriitaselta just nyt.
 
En jaksa olla tyytymätön, mutta nyt ei optimismikaan nappaa. Ehkä mä olen vain väsynyt.