np. The Fray - You found me

Niin yllättävä kuin se onkin, niin tänään on jälleen viikon viides päivä eli perjantai.

Mahtava päivä! Ensinnäkin, mä rakastan koeviikkoa. Nyt on kolme koetta tehty (matikka, äikkä ja enkku) ja meno vaan jatkuu. Hyvin ne on mennyt, ainakin vielä siltä tuntuu. Tänään tosin enkun kokeessa oli muutamia (kymmeniä?) sanoja, jotka olin ihan unohtanu opetella. No, selityspäivänä se rangaistus vasta tulee, joten mitä turhaan panikoimaan.

Tänään siis heräsin siinä puol seiskalta ihan pirteenä. Aurinko paisto ja olin nopee aamutoiminnoissani, joten miten paremmin voiskaan päivä alkaa? Bussissa lueskelin enkku ja kyllä niitä sanoja tarketui päähän.

Puolimatkassa bussi kuitenkin täyttyi pikkunaperoista, jotka oli päiväkodin tätien kanssa menossa ilmeisesti Eläinmuseoon retkelle. (Siis jo ennen ysiä, miten ne jaksaa?) Keskittyminenhän siinä mulla täysin katosi, kun palleroilla oli niin jänniä juttuja, jotka vei ajatuksen ihan muualle. Hauskimmat kohdat varmasti oli siinä, kun ohitettiin Eduskuntataloa ja eräs pieni mies kertoi vakuuttavasti kaverille: "Toi on se kuninkaan linna! Eiku... siis presidentin linna!" Kampin bussiterminaali oli muutamalle pienelle höpönassulle aivan uus paikka ja joku huutelikin ihan kummissaan siellä: "Voi jumpe!! Mennääks me ihan oikeesti maan alle?!" Luckily mulla on suhteellisen hyvä poker face.

Käväsin siis kokeessa, syöpöttelin ja lähdin suunnistamaan Lukiolaisten kirjakauppaan. Se on kaikkien kirjakauppojen kuningas! Voitteko kuvitella kirjakaupan, joka vaikuttaa osittain kirjastolta, kun siellä kirjat on lajiteltu aakkosjärjestykseen! Tavallisten kirjakauppojen boheemi järjestelmä on jotenkin mennyt multa ohi, joten en pidä niiden epäjärjestelmällisyydestä, uusien kirjojen tuoksu mut niihin lähinnä vie. Anyway, päivän hyvä työ on tehty, sillä olin ekologinen ja hamstrasin käytettyjä kirjoja, varsin hyväkuntoisia sellaisia. Voi, se oli ihana kauppa..

LK:n ja Kampin välissä oli yksi paha ansa: ompelukonekauppa. Kolme kertaa olin kävellyt siitä ohi ja ihaillut suloista vaaleanpunaista konetta, jonka hinta on liian kallis mulle. Neljännen kerran en voinut enää vain ohittaa. Päätin kurkata sisälle.

Vietin siinä kaupassa puoli tuntia, yhtään valehtelematta. Varmasti yksi maailman mukavimmista, ja selkeesti myyntitaitoisimmista myyjistä lähestyi mua ja voitteko kuvitella, se alkoi esitellä niitä ompelukoneita mulle! Siis laittoi valot, vilautti lankoja, kertoi miten puolataan, näytti mitä kaikkia ompeleita sillä voi tehdä ja jopa ompeli siinä mun silmien edessä! Se oli uskomatonta. Samalla kohtasin mun uuden elämäni rakkauden, joka kuulemma pystyy ihan kaikkeen ja joka on niin monipuolinen, että on melkein rikos olla ostamatta sitä. Ja miettikää: se oli vaaleanliila! Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka aiemmin en oo siihen uskonut. Äiti pliis, tuhannen euron seteliä ojentamalla se ihanainen olis mun ikioma ja saisit vielä vaihtorahaakin!

Tulin kahdentoista bussilla kotiin. Yhdeltä olin kirmannut kotiin ja kerrankin olin yksin kotona! Sitten tuli vähän nälkä ja makeanhimo...

Leivoin elämäni ensimmäiset mokkapalat. Erittäin risaiset (miten siitä olisi voinut saada kestävämmän), älyttömän makeat ja aivan herkulliset. Santtu tuli juuri sopivasti kahden jälkeen, kun olin saanut leipomissessioni päätökseen. Syötiin kukkuralliset lautaselliset niitä reunaosia, joihin kuorrutusta ei riittänyt. Oli aika namia.

Mitäs nyt? Datailen, naputtelen ja ärsytän Santtua. Pitäis pakata. Mä lähden tänään nimittäin isoskoulutusleirille. Siitä tulee kyllä aivan varmasti mahtava leiri. Me mennään huomenna Helsinkiin musamessuille. Lisäksi koko homman olennaisin osa on, että saan tutustua mun uusiin isoskavereihin. Siitä tulee varmastikin aikas hauskaa. Ja kaiken kukkuraksi, Sääksissä on maailman parhaat ruuat (heti sun jälkeen äiskä).

Joo, mä pysäytän mun vuodatuksen.

Heips.