Ai että elämä on ihanaa, eikö?

Huomenna alkaa koeviikko. Minä, sluibailija kun nykyään olen, löhöilen seuraavat neljä päivää, koska kokeita ei sattunut yhtään enempää kuin kuusi kappaletta. Neljän päivän viikonloppu, ihanaa, mitä kaikkea sinä aikana voi tehdä! Lukea tuleviin kokeisiin tietysti.

Tää jakso on ollut varmasti yksi parhaimmista jaksoista ikinä. Äikän kirjoituskurssi on niin ihana, ettei ihanammasta väliä, enkä oikeastaan haluais, että se koskaan loppuis. Olisi se aika ihanaa, jos joka jaksossa olisi tälläinen maittava välipala, jonka avulla saa aika paljon enemmän aikaa maailman hauskimmalle harrastukselle. Viime tunnilla meillä oli kaksi vierasta, kirjailijat Taina Latvala ja Marianna Kurtto, ja sain jälleen kipinän alkaa haaveilla kirjailijan urasta. Nämä muutamat viime päivät olen miettinyt, millaista olisi opiskella suomea ja kirjallisuutta ja ryhtyä isona toimittajaksi ja ehkä julkaista joskus jotain omaa. Se olisi ihanaa, mutta olisiko se liian.. jotain? Pystyisinkö luopumaan matikasta, kemiasta, kaikista näistä aineita, jotka ovat kulkeneet mun mukana about.. aina? Voisiko ihana harrastus todellakin olla ihan oikea ammatti?

Se on niin jännäää, miten jonain päivä mä olen varma, että musta tulee ihan varmasti pappi, toisena päivänä olen ihan hukassa ja kolmantena kallistun jälleen farmasian puoleen. Olen kyllä sitäkin miettinyt, että miten musta ikinä voi tulla mikään proviisori, kun en "usko" lääkkeisiin, tai siis se olisi mun mielestä viimeinen keino, kun mikään muu ei enää auta. Voiko näin ajatteleva lukea farmasiaa? Jaa-a. Ja mä en halua ottaa edes sikisrokotetta!

Tässä jaksossa on ollut muutakin ihanaa. Matikka on jälleen lumonnut mut ihan totaalisesti, saksasta puhumattakaan. Ainoa, mikä ei oikeastaan kiinnosta, on enkku. Muistan, että tarkalleen vuosi sitten luin Twilight-kirjoja enkuksi, aina, joka ilta klo 22-23 omassa sängyssäni ennen nukkumaan menoa, kirjoittelin englannin kielisiä runoja ja sen aikakauden päiväkirjamerkinnätkin on enkuksi. Ja nyt se ei enää jaksa innostaa mua. Kaikki tuntuu niin tutulta, eikä oikein innosta opetella hiki hatussa uusia sanontoja ja sanoja. Se vaan on niin turhauttavaa. Sanojen pänttääminen saksassa, ja pikkasen ruotsissakin, tuntuu edes vähän mielekkäältä, mutta enkussa - no way! Oisko vinkkejä?

Musta on tullu ihan hirvee sluibaaja. Mun tämän vuoden, eli kahden jakson poissaoloja on kertynyt enemmän kuin viime vuonna yhteensä, eikä se edes haittaa mua. Suurin osa niistäkin on tosin menny kipeillessä, viimeksi viime viikon lopussa. Ennen kaikki taudit kiersi mut! Nyt musta on tullu niitten vakituinen levähdyspaikka.

Kävin Piian ja Marian kanssa kattomassa New Moonin tossa toissapäivänä. Ei terve, miten huono leffa! Sanoinkin Hennalle, että jos käyttäisin rumia sanoja, saisin täydellisesti kuvailtua koko elokuvan ainoastaan kahdella sanalla. Lievempien ilmaisujen avulla voin vain sanoa, että olisi todella tylsä, täynnä huonoja näyttelijöitä (kuka sanoo, että Kristen Stewart osaa näytellä?) ja... se oli siinä. Yllättävän hyvin kirjan juoni oli kopioitu, mutta oikeastaan olisin jopa kaivannut jotain yllättävää. Taylor Lautner oli ehkä leffan ainoa pelastus upeilla vatsalihaksillaan ja muita paremmalla näyttelemisellään. Ei sillä tosin, että sitä olisi mitenkään saanut pelastettua kokonaan. Aion kyllä kattoa sen vielä ainakin kerran.

Peruuntunut enkun tuntikin loppuu joskus, ja mun kohdallani se tapahtuu yllättävän nopeasti, vartin päästä. Taidan tästä lähteä Katrin ja Johannan kanssa syömään ennen hirveetä ruuhkaa.

Heips.