"-- ei viitsinyt kertoa, että oli vain haahuillut ja kuunnellut musiikkia. Öisin hän oli saattanut innostua jopa tanssimaan. Kaikki hakee muotoaan, on luovaa ja levontonta."
 
Jostain syystä mun kalenterin lukujärjestyksessä lukee vain tuo Katariina Sourin Pillerinpyörittäjä-kirjan lainaus.
 
Aina välillä mulla on aikoja, jolloin kaikki on levonta - tai minä olen levoton. Miksi nyt ei siis voisi olla se aika? Syksy laittaa mun pääni aina sekaisin: innostako, mistä lie. En ole huolissani itsestäni, niin kuin ei myöskään kenenkään muunkaan pitäisi olla huolissaan minusta. Ehkä taas on se aika vuodesta, jolloin keräilen, tutkin ja teen siitä päätelmäni. En pääse irti ajatuksesta, että mun elämä on suuri empiirinen tutkimus. Miten voisin tehdä päätelmiä, ymmärtää elämän syitä ja seurauksia, jos en hetkeksi irrottaudu todellisuudesta ja katsele sitä objektiivisesti?
 
Onko se ajanhukkaa? Ehkä mä olen kuitenkin sisäistänyt jotain lyhyen matematiikan opiskeluni aikana. Ehkei mun täydykään tyytyä MAOL-taulukoiden kaavoihin, vaan selvittää, mitä niiden takana on. Ehkä mun täytyykin keksiä jokainen kaava itse, ymmärtää kaiken syvällinen merkitys ja sitten vasta käyttää niitä kaavoja. Ehkä mun täytyy tutkia ja ymmärtää mun elämää ennen kuin alan käyttää sitä.
 
Sekopäistä runoilua, haihattelua vaiko tieteellistä tutkimusta - joka tapauksessa mulla on nyt sellainen fiilis. Sellainen fiilis, että pitää sekoittaa pakka, jakaa kortit, katsoa ne ja miettiä, olenko mä niihin tyytyväinen. Jos en ole, täytyy muistaa, että mä olen vasta 19-vuotias. Mä voin sekoittaa pakan vielä monta kertaa ja miettiä, millaiset kortit haluan. Ja kun sen joskus tajua, voin pelata itsekseni viiskakkosta ja poimia lattialta ne kortit, jotka haluan pitää.
 
Nyt mä olen vuoden Jyväskylässä tuon mystisen korttipakan kanssa. Onko se siis haihattelua, hölmöilyä, jos käytän aikani pasianssin peluuseen ja mietiskelen, mitkä kortit ovat oleellisia voiton kannalta? Eikö tämä ole paras mahdollinen tilaisuus kaivaa sitä korttipakkaa ja valita ne parhaat kortit? Mulla on nyt aikaa miettiä, mitä mä oikeasti haluan. Siksi mä niin kovasti haluaisin antaa itselleni luvan vapaasti haahuilla ja olla. Viettää vapaapäiviä neljän seinän sisällä tekemättä yhtään mitään ja miettimällä, onko missään mitään järkeä. Tarviiko olla? Onko edes mahdollista, että kaikki kävisi järkeen?
 
Vaikka pahasti kuulostaisi siltä, että en tee mitään, mä teen kaikkein oleellisinta. Mä aion määrittää mun maailman rajat.