Eipä oo taas tullu aikoihin päiviteltyä, eikä kyllä nytkään ole tulossa parannusta tilanteeseen. Ajattelin nimittäin vain pikaisesti hehkuttaa, että kohta loppuu koulu ja alkaa viikon loma! Münchenissä odottaa jo lämmin kevät ja vappu, joten huomenna lähdetään viimein sinne suuntaan! Tänään meen jo Marialle yöks, joten mulla on tavallaan jo alkanut matka, kun en enää mene kotiin ennen ensi viikkoa. Hitsi, oon niin innoissani!

PS. Tänään julkastaan The Arkin uus levy! Lisää syytä olla ilonen, vaikka ei taida vielä tänään tarttua mun mukaan kaupasta. Ajattelin kuitenkin käydä kurkkaamassa, miltä se uusi kaunokainen näyttää.

PPS. Uusinnassa oli tänään mantsan ja kemian koe, ja jos joku mun ihanaa päivää lannistaa, ni ne kaksi. Mantsan koetta en meinannut ensin edes saada, kuten pienesti osasin jo etukäteen aavistella, mutta loppujen lopuksi sain sitten eri maikan kokeen. Ei sinänsä haittaa, sillä koe oli sairaan helppo tai sitten mä olin ihan kujalla. Kemia meni ihan penkin alle... Siinä kesken koetta taas kävin päässäni syvälliset pohdinnat siitä, mikä musta ihan oikeesti tulee isona. Jos mun motivaatio kemiaakin kohtaa alkaa lähennellä nollaa, ei hyvältä näytä. Ja mä en vaan tajuu! Angst.

Mutta nyt alkaa kauan kaivattu LOMA! Heippa, nähään sitten kun Suomessakin alkaa olla vähän mukavammat säät.