Ehkä viikko sitten syvällisen pohdinnan tuloksena ymmärsin jotain olennaista mun elämästä. Tänään vietin päiväni kirjastossa lukemassa tenttikirjaani, Tapio Puolimatkan teosta Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat: Minuuden rakentamisen filosofia, ja löysin oman oivallukseni sieltä. Kuvitelkaa sitä euforiaa. 

"Jos hän ei oleta mitään, hän ei voi kokemuksensa kautta koetella käsitystä eikä siten koskaan saavuttaa sisäistä käsitystä hyvästä. Hänen oletuksensa voi tosin olla väärä, mutta juuri omaksumalla sen elämänsä perustaksi, hän voi tulla tietoiseksi sen epätotuudesta."
 
Usein käy niin, että kun saa jotain, mitä haluaa, ei enää haluakaan sitä. Niinpä päätin alkaa tutkia, mistä unelmissani ja kaikessa haluamassani on kysymys. Tekemällä asioita, joita ei halua, joista ei unelmoi, jotka ovat ehkä jopa päinvastaisia kuin omat haaveeni - sillä tavoin voin ehkä löytää totuuden, todelliset haaveeni. Tekemällä järjettömiä asioita järjen merkitys kirkastuu, jos on kirkastuakseen, ja elämän tarkoitus paljastuu. (Tai vähintäänkin ne todelliset halut.) Testaamalla käytännössä anti-haaveni todistan samalla todellisten unelmieni olemassaolon ja löydän myös todellisten unelmien oikean luonteen. Väärillä valinnoilla saavutan totuuden: saan tietää, mitä pitäisi tehdä.
 
Hullua. Kuka hullu nyt kuluttaisi aikaansa virheiden tekemiseen, kun voisi elää edes vähän sinnepäin, mistä kuvittelee pitävänsä? Mitä merkitystä on merkitysten pohtimisella? Mikä järki on todellisten unelmien ja halujen löytymisellä? 
 
"Jos ihminen elää elämänsä pohtimatta mitä olisi hyvä elämä, hän tuhlaa mahdollisuutensa. Jokaista ratkaisua tehdessään ihminen tarvitsisi tiedon hyvästä elämästä."
 
"Ihminen, jolta puuttuu intohimoinen kiinnostus omaan olemassaoloonsa, on kuin 'humalainen talonpoika, joka makaa vaunuissa täydessä unessa'. Hän ei ohjaa elämäänsä muuta kuin siinä mielessä, että hän makaa kuskin paikalla."
 
Pohtimalla omaa elämääni en siis hukkaa aikaani, haahuile, vaan opin löytämään omat mahdollisuuteni. Kaivan itsestäni esiin potentiaalini, jotta voisin hetken kuluttua käyttää oikeita voimavaroja ja suunnata osaamiseni, kiinnostukseni, koko elämäni oikeaan suuntaan. Pohtimalla perusteellisesti elämääni löydän elämäni elämisen perustan. En ole enää humalainen talonpoika, vaan otan ohjaksen omiin käsiini ja menen AA-kerhoon. 
 
Tapio Puolimatka on vähintäänkin nero.
 
Aiemmin olin ahdistunut siitä, ettei mun elämässä ole intohimoa. Mutta kyllähän mulla näköjään on! Intohimoinen kiinnostus omaan olemassaoloon, sen mä olen jostain löytänyt. Mitenhän tuon sitten käytäntöön soveltaisi ja hyödyntäisi, siinä seuraava ahdistumisen aihe... Mutta sitä on turha miettiä tässä vaiheessa. Nyt mä olen liian euforisessa mielentilassa, nyt musta hetken aikaa tuntuu taas siltä, että mä olen ymmärtänyt jotain tästä kaikesta. Elämästä.