np. The Rain - Haloo

Se on loppu nyt. Yks maailman ihanimmista ripareista siis. Tekee vaan mieli hehkuttaa, miten upeeta oli, miten kaikki oli ihania ja miten kaikki oli loppujen lopuks sairaan ihanaa. Se on totta joka sana, mutta en taida jatkaa hehkutusta enempää.

Viikko ei mennyt nopeasti, jos rehellisiä ollaan. Viikko vaan on liian lyhyt aika. Mentiin isosten ja vetäjien kanssa valmistelemaan leiriä jo sunnuntaina (12. päivä), leirin alkua edeltävänä iltana. Leirille saapuminen on jotenkin aina jännää. On siistiä mennä asumaan viikon ajaks ihan tuntemattomien ihmisten kanssa ja viikon päästä huomata, miten maailmassa onkin taas yli 30 ihanaa ihmistä. Se on kyllä mahtavaa.

Viikkoon mahtuu yllättävän paljon ohjelmaa. Isostelussa hyvänä, ja samalla huonona puolena on se, että aina löytyy jotain tekemistä ja kehittelemistä. Tällä leirillä se ei pahemmin haitannut, paitsi ehkä viimeisinä päivinä, jolloin alkoi toden teolla jo väsymys painaa. Kai te ihmiset nimittäin tiedätte, mitä tapahtuu, kun neljä suhteellisen vierasta tyttöä, joilla on yhtäkkiä paljon yhteisiä asioita, pistetään samaan huoneeseen nukkumaan? No, voin kertoa, ettei ainakaan paljoa nukkumista.

Koko leirin ajan, paitsi maanantaina, sää oli taivaallinen. Aurinko paistoi, lämmin oli ja iltaisin päästiin Sääksiin uimaan. Iltaohjelmat ja kaikki mahdolliset välihetket vietettiin ulkona pelaten koppipalloa tai leikkien jotain kivaa. Sääksin leirikeskuksessa rakastan sen pienuutta: siellä on pakko olla ihmisten seurassa eikä siellä pääse helposti huoneeseen nököttämään yksin, vaan kaikkialla on ihmisiä koko ajan. Toisaalta hieman ahdistavaa, mutta eihän leiri olekaan mikään itsenäisen työskentelyn tilanne.

Leirillä ohjelmaan kuului mm. paljon syömistä, mustikanpoimintaa (sori äiti, sun vaaleet kengät on ihan mustikassa..), hyvää musiikkia, hauskoja leikkejä, enemmän tai vähemmän hauskoja sketsejä ja ihania hartauksia. Kaikkein hauskin kohta on toi hyvää musiikkia: viimeistään kolmantena päivänä jokaisen leiriläisen päähän oli juuttunut joku virsi tai vastaava, ja missä käytävässä ikinä kulkikin, kuuli laulua. "Enkeli taivaan lausui näin...", "Aamen aamen aamen" "Swing low, sweet chariot". Ja ihan huomaamatta sitä itekin tuli laulaneeksi.

Sääksin leirikeskuksessa rakastan myös tosi paljon ruokaa. Se on todella hyvää ja sitä syödään koko ajan. Leirin aikana tapahtuikin jotain kummallista: mun ei tehnyt mieli syödä! Maha kurisi, mutta suuhun ei haluttanut pistää enää yhtään palaa sitä ihanaa pöperöä. Mistä lie johtukaan.

Mulla oli myös ihanat opetuslapset, Jonnan juntit. (Ei mun keksimä nimi!) Meiltä luontu pienesti henkevät keskustelut, mutta sitäkin paremmin rakkausrunojen kirjoittaminen ja pienet näytelmät. Meillä oli aika hyvä yhteishenki ja jibbojen (joka päiväisissä ryhmähenkeä vaativassa leikkimielisessä kisassa) yhteispistemäärän mukaan tultiin toiseksi. Oli mulla kyllä hyvät juntit.

Mitäs muuta voisin sanoa riparista? Mulla ei ole kameraa, joten ei ollut sitä mukanakaan. Onneksi leirillä oli omat paparazzinsa, joten toivottavasti saan hyviä (ja myös huonompiakin) kuvia joiltain joskus. Voin sitten lisäillä niitä myöhemmin tänne.

Eilen oli outoa tulla leiriltä kotiin. Meillä ei ollut ketään kotona, kaikki porukat on Sallassa ja Jonttu oli töissä. Outoa tulla hiljaisuuteen ja vähän aikaa piti totutella, kun en oikein tiennyt, miten päin olla. Sit tajusin, että voisin datailla olohuoneessa ja loppuillan vietin laatuaikaa tietokoneen kanssa. Jonttukin tuli jossain vaiheessa kotiin, mutta ei siitä paljon seuraa ollut, molemmat oltiin aikalailla omissa oloissamme. Koko illan oli haikee ja vähän surullinen fiilis, mutta tänä aamuna, kunnon yöunien jälkeen, on jo vähän normaalimpi olo. Kyllä mä kuitenkin olisin ennemmin vielä leirillä.

Heips.

np. Third day - Run to You