Nyt se on ohi ja olo on sen mukainen.

Perjantaina, juhannusaattona päivä, iltapäivä ja alkuilta sujuivat kuten mikä tahansa perjantai: tekemättä yhtään mitään. Meno oli tylsää tai sitä ei ollut ollenkaan, joten ei voinut muuta tehdä kuin ahtaa itsensä täyteen hyvää ruokaa. Kuten minä muunakin aattona, olin jälleen niin ähky, ettei oikeastaan tehnyt edes mieli tehdä mitään. Kohtuus kaikessa, sano pässi kun päätä leikattiin. Vaikka sanonta onkin ehkä oma sovellukseni kahdesta sanonnasta, ei se siltikään toiminut mulla.

Ysin maissa ruoka alkoi olla jo laskeutunut ja pahimmasta ähkystä oltiin päästy jo yli. Niinpä päätettiin alkaa tehdä jotain kivaa ja kaivettiin esille Santun synttärilahja-sulkapallopeli. Viriteltiin verkko ja otettiin pari matsia. Taidot olivat vähän ruosteessa, joten parin pelin jälkeen siirryin yläkertaan vetämään melkein kahden tunnin karaokesetin. Meillä on yllättävän iso valikoima hyviä biisejä, jos vaan on tarpeeks hyvällä laulutuulella.

Lauleskelu päättyi yhdentoista jälkeen siihen, kun Henna keksi, että lähdetään uimaan. Pian Monakin oli mukana suunnitelmassa ja kohta oltiinkin jo kaikki uikkarit päällä valmiina lähtöön. Onneksi meillä on Mona, joka mahdollisti pääsyn Myllylammelle. Tosin ensimmäinen lähtömme ei ihan onnistunut, sillä naapurin tyttö Milla halusi myös tulla mukaan, vaikka huomasi sen vähän myöhässä. Toinen startti oli se lopullinen ja pääsimme perille hiljaiselle lammelle. Oli siellä kalliolla joitain ihmisiä, mutta muuten paikka oli ihanan rauhallinen ja juuri täydellinen juhannusyön uintia varten. Vesi oli jäätävän kylmää, mutta kun pitkän empimisin jälkeen pääsin veteen, en olisi halunnut enää tulla pois.

Kotona odotti lämmin sauna ja Huitin puiston koivuista hankittu saunavihta. Henna suostui vähän ruoskimaan mua, mutta loppujen lopuksi se olin minä itse, joka osasi antaa mulle parhaat vihdonnat. Mä olen niin suomalainen. Jääkylmä järvi, tulikuuma sauna ja ihanan tuoksuinen koivuraippa ovat ehdottomasti kesän parasta antia.

Saunan jälkeen letitettiin hiuksiamme ja hengailtiin. Maha alkoi olla jo vähän tyhjempi, joten päätettiin Monan kanssa paistaa makkaroita. Ei kuitenkaan viitsitty mennä grillikatokseen haisemaan savulta, joten ensimmäisen kerran elämässäni grillasin itse grillissä makkarat. Ja uskokaa mua, niistä tuli tosi hyvät! Mulla oli mun erikoismakkaraa kokonainen lenkki, mutta niin tyhjäksi ei ollut maha vielä ehtinyt, että olisin sen ite vetänyt napaani.

Ruoka virkisti mun mieltä ja vaikka kello oli jo yli kaks, mua ei väsyttänyt yhtään. Teki mieli jälleen pelata sulkapalloa. Monaa väsytti ja vaikka kuinka yritin houkutella sitä pelaamaan, se meni ennemmin nukkumaan. Niinpä nappasin peliseurakseni naapurin pojan Miskan, 7, joka oli edelleen yhtä pirteä kuin minä. Aika hujahti kuin siivillä ja pelattiin puolitoista tuntia ihan tuosta vain. Meidän ennätys koko sinä aikana oli vain 5 onnistunutta lyöntiä peräjälkeen. Jostain kuuluikin huuto "On se Jonna kärsivällinen".

Neljältä siirryin grillikatoksen savun hajuun kuuntelemaan hmm... juttuja. Mua ei edelleenkään väsyttänyt, teki vain mieli keinua. En kuitenkaan päässyt livistämään keinumaan, vaan juttelin niitä näitä naapurimme Reiskan, 81, kanssa. Vähän ennen viittä äiti hääti mut lopulta nukkumaan, vaikka ei mua edelleenkään nukuttanut.

Lauantaiaamuna heräsin puoli kaksi. Henna pelasi pleikkaa, Santtu pelasi jotain ja loput olivat vielä nukkumassa. Meno ei todellakaan ollut mikään kovin huikea. Koko juhannuspäivä menikin hieman vaimeammissa tunnelmissa.

Iltapäivällä olin Monan, virallisen juhannusaaton-jälkeisen-päivän-taksikuskin kyydissä aina, kun auto jonnekin pihasta liikahti. Suunnistettiin mm. Siwaan ja apteekkiin ja kävästiin myös pääkaupungissamme viemässä naapureita laivalle. Oli ihan hauskaa ajella ympäriinsä ja ajatella samalla, että vuoden päästä ehkä hyvällä tuurilla mäkin saatan olla kuski. Aika pelottavaa.

Illalla pelattiin taas vähän sulkapalloa ja leikittiin poikien kanssa myös kirkkistä, pitkästä aikaa! Viime kerta mulla on varmaankin ollut joskus ala-asteen lopussa. Oli ihan hauskaa. Yöllä otettiin jälleen kerran sulkkismatsi Monan kanssa ja pääsin lopultakin toteuttamaan mun keskiyön keinumisen, jota niin kovasti olin odottanut.

Siinä se.

Heips.