Mihin katosi elokuu ja huomisen ylihuomenna syyskuu?

En tiedä, missä hallusinatioissa olen elänyt, mutta jokainen päivä tuntuu menevät nopeammin ohi kuin edellinen. Eikä siinä tosiasissa itsessään ole mitään pahaa, vaan siinä, että tälläkin hetkellä toivon tämän päivän olevan ohi ja seuraavan tulevan. Mieluiten jo perjantain.

Stressaan stressaamattomuuttani. Perjantaina edessä olisi viimein pahin painajainen eli bilsan kirjoitukset. Juuri nyt haluiaisin sen vain olevan ohitse. Olen koko päivän istunut kirjastossa saamatta yhtään mitään aikaiseksi, eikä edes huvita tehdä mitään. En jaksa innostua risteytyksistä eikä edes "suora partikkelipommitus geenipyssyllä" saa mua syttymään, vaikka se niin jännittävältä kuulostaakin. Pää on tyhjä ja lamaantuneessa tilassa.

Huomenna ehkä saan tietää enkun kirjoitusten alustavat tulokset. Siihen suoritukseen olen lähes tyytyväinen, ainakin näillä näkymin. Kuuntelusta sain vain 67/90, vaikka tähtäys olikin minimissään 70 pistettä. En jaksa välittää. Ne kolme pistettä voivat olla ratkaisevia kirjaimen kannalta, mutta ei ne oikeastaan mua sen enempää liikuta. Aika turha fiilis.

Mä odotan jo ensi jaksoa ja tavallista puuduttavan mielenkiintoista opiskelua. En jaksa enää tätä turhautumista ja ankeaa epäopiskelua. Haluan tavallisuuden takaisin.