Parhain isosiskoni Sini kehotti mua menemään psykologille, koska olen niin hukassa. Se, mitä mun nyt kuulemma pitäisi tehdä on lopettaa runoilu ja alkaa elää mun elämää. Mun pitäisi alkaa tajuta, että tää on mun elämä eikä mikään suuri empiirinen koe, jota tutkin. Niin. Hitsi mä olen onnellinen, että mulla on ainakin yksi tollanen viisas ihminen, joka osaa sanoa mulle, että mun tutkimuksessa mättää jokin!
 
Tänään taas tajusin, että mä asun Jyväskylässä. Mieletön tietoisuuden avartuminen tapahtui aivan yllättäen, kun ihailin ikkunasta perinteistä jyväskyläläistä kaatosadetta ja pänttäsin tilastotieteen historiaa. Missä välissä musta ehtikään tulla yliopisto-opiskelija, wannabe-jyväskyläläinen, kerrostalon asukas, tätä kaikkea? Mä olen taas missannut jotain todella oleellista.
 
En ehkä jaksa näitä vapaapäiviä kovin kauaa. Paljon tekemistä, tuskin mitään tehtynä ja silti aika menee eteenpäin. Tänään olen tehnyt pelkästään kotihommia, mutta niitä tuskin kannata väheksyä. Kävelin kauppaan, tein ruokaa, siivosin vähän, pesin pyykkiä. Ehkä tää kehittää mua ihmisenä ja musta tulee vielä joku päivä se perfect housewife.
 
Mun pyörä hajosi eilen: ensin avain katkesi lukkoon ja illalla lähti taas ketjut. Sain jotenkin kuitenkin laitettua ne takaisin paikalleen (jonkun täytyy tosissaan neuvoa mua, miten se tehdään oikeaoppisesti!!), mutta nyt se kaunokainen pitää aivan kamalaa ääntä. Ensin se kuulosti vähän tiikerin kehräykseltä, mutta nyt se meteli muistuttaa ennemminkin peltipurkkia, jonka sisällä on muutama kolikko. Jos ulkona ei sataisi noin paljon, saattaisin ottaa vasaran ja jakoavaimen ja käydä korjaamassa sen. Mutta en taida.
 
Toivottavasti tänään on vaan tämmönen päivä, eikä tästä tosiaan kehity mitään yltiöpäistä veltostumista...