Aamulla ehdin herätä jo ennen herätystä kymmenen jälkeen. Huoneessa oli tukahduttavan kuuma, eikä tarvinnut paljoa arvailla, että tänään on tiedossa loistosää. Muutamaa minuuttia heräämiseni jälkeen mummi ryntäsi huoneeseen innoissaan: "Herätys! Nyt lähetään kalaan!"

np. The Fray - Syndicate

Söin aamupalaksi kaurapuuroa puolukoilla höystettynä ja kuuntelin, kuinka mummi pakkaili eväitä ja ukki viritteli onkivapoja. Ohjeita oikeanlaisesta pukeutumisesta sateli joka puolelta, kun mummi hääräili ympäriinsä ja minä tietysti puin päälleni kaiken mitä eteen tyrkättiin. Hetkeä myöhemmin istuin autossa päälläni pitkähihainen, villapaita, välihousut, colleget, polvisukat, huivi päässäni ja takki vierellä ja ulkona oli 17 astetta lämmintä. Auton sisällä lämpötila lähenteli jo tietenkin viileää saunaa.

Ensimmäinen lähtö tapahtui yhdentoista maissa, emmekä päässeet kuin ensimmäiseen risteykseen, kun huomasimme haavin jääneen matkasta. Oli kuuma, mutta ei kai Lapissa nyt kunnon kesää voi tulla?

Seuraava startti tuntui oikealta, kunnes noin kymmenen kilometrin päässä ukki huomasi avaimen jääneen. Jos veneen halusi, piti kääntyä takaisin. Pihassa autossa istuessa villapaita alkoi tuntua vähän liian kuumalta, mutta en vieläkään luopunut vaatetuksestani, toisin kuin mummi, joka vaihtoi t-paitaan ukin tapaan.

Kolmas kerta toden sanoo; näin kävi nytkin. Pitkä matka ihanan hiekkaista rallitietä johti meidät pienen metsäpolun päähän, josta matka jatkui jalan. Ei ollut yhtään itikkaa (ja hei, niitä en oo tavannut kuin ihan muutaman näinä päivinä, joina täällä oon ollu, ihme!), aurinko paistoi ja metsässä tuoksui, no, metsältä. Kyseisessä paikassa, Latvajärvellä, olen käynyt aikaisemmin vain kerran, vähän pienempänä, kun Hennakin oli mukana. Oli aivan mahtava ilma, villapaita lämmitti, kuin myös päälle vedetyt pelastusliivit. Takin jätin suosiolla autoon.

Rantaan oli vähän matkaa, ja oli ihanaa kävellä metsässä, jossa linnut lauloivat ja ylhäällä näkyi lähes pilvetön sinitaivas. Masu oli täynnä aamupuuroa ja mieli oli muutenkin tajuttoman iloinen. Tällä ollessa jokainen päivä on ollut ihmeellisen iloinen.

Rannassa pyöräytettiin vene vesille ja lähdettiin soutamaan. Tällä kertaa ukki souti ja minä sain vain katsella maisemia. Mummi höpötteli iloisesti ja koitti pitää perää ukin soutaessa järven toiselle laidalle, jossa tuuli ei ollut niin kova. Kun olimme löytäneet sopivan paikan, virittelimme mato-onget käyttökelpoisiksi (tai siis ukkihan sen teki...) ja pääsimme aloittamaan.

Tunnin verran ehkä istuimme ja vaihdoimme vähän paikkaakin, mutta ei napannut yksikään. Ei edes näkynyt kalojen hyppimistä. Pidimme evästauon, joimme kahvia (minä myös, ohhoh) ja söimme ruisleipäsiä. Kun kahvihampaan kolotus oli saatu aisoihin, siirryimme jälleen järven toiselle laidalle ja jatkoimme onkimista.

Odottelu oli jälleen homman avainsana, kunnes minä avasin tilin. Muutaman kerran kävi koho uppeluksissa, kunnes sain vedettyä veneeseen ihan kunnollisen kokoisen siian. Kyllä siinä hiukan hymyilytti ja toivo kalojen syönnistä alkoi vähitellen palautua. Vähän ajan kuluttua hyppäsi veneeseemme myös toinen, aavistuksen pienempi siika, jälleen minun toimestani. Mummi ja ukkikin poimivat järvestä itselleen yhdet siiat ja sitten syönti lopahti.

Paikan vaihto oli erittäin viisas teko. Siika söi ja pian olinkin taas nostelemassa veneeseen uusia tulijoita. Kerran nappasin ihan vahingossa isohkon kalan, kun tarkoitukseni oli vain vaihtaa kohon paikkaa. Tuuria mitä tuuria, eihän siitä mihinkään pääse.

Kolmen ja puolen tunnin onkimisen jälkeen saaliina oli yhteensä 10 siikaa, joista kuusi olin napannut ihan omin kätösin. Aika hyvä saldo tämän kesän aloitussaaliiksi. Viime kesänä ei tullutkaan ongittua, joten piti ottaa vähän vahinkoa takasin.

Autossa huomasin, kuinka kova nälkä mulla oikeestaan olikaan. Ei vieläkään kurissut maha, mutta kädet tärisivät ja heikotti ihan tajuttomasti. Mummolassa liedelle heitettiin eilisen kalakeitto ja pian loppui heikotus kuin seinään. Nyt tekee vähän mieli jo pullaa.. Hmm. Ehkä käväsen kohta hakemassa.

Heips.