Mulla on kylmä. Sää on kylmä, seinä on kylmä, ihminen on kylmä. Rakastan talvea, se on melkein kiistatta mun lempivuodenaika ja ainakin täällä kotona olen sellaisessa maineessa, että mä rakastan kylmyyttä. Mä tykkään kylmyydestä, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että mulla on paksu villapaita ja viltti, johon kietoutua, sekä mukillinen jotain lämmintä juomaa. Muuten mä tykkään kylmyydestä aivan yhtä vähän kuin kaikki muutkin normaalit ihmiset.
 
Musta tuntuu samalta kuin niistä lumeen hautautuneista autoista. Joka puolella on kylmää ja pysähtynyttä ja se valkoinen, johon olen hautautunut, näyttää sekin pelkältä pimeältä. Tiedän, että jossain loppujen lopuksi melko ohuen lumikerroksen takana elämä jatkuu. Ainoa ero autoon mussa on se, ettei mulla ole omistajaa, joka kaivaisi mut esiin. Mun täytyy vain odottaa, että tulee kevät ja ne kaikki lumet sulavat pois itsestään. Vähitellen se ilma kai lämpenee ja lumi katoaa. Sitten saapuu kevät, ja mä vihaan kevättä. Haisee pahalle, silmät turpoo ja loskap*ska tulee kengistä läpi.
 
Sitten tulee uusi kesä, uusi syksy ja väistämättä aina myös uusi talvi. Ei siitä näemmä pääse mihinkään. Kaikki menee koko ajan eteenpäin, ikuista kesää ei ole olemassakaan. Aina tulee syksy ja sen myötä myös jäätävän kylmä talvi. Vaihtelu virkistää, mutta ei kaikkien asioiden tarvisi muuttua.