Lauantaina kävin Nurmijärvellä päivystyksessä. Venailin lääkäriin pääsyä kurkku turvoksissa kolme tuntia ja ei jumalauta meinasi pää räjähtää. Ja nyt en tarkoita odottamisen suhteen, vaan niiden muiden ihmisten takia. Niiden rasistien.
 
Päivystyksessä työskenteli yksi ainoa lääkäri, joka oli ulkomaalaistaustainen. Potilaita odotustilassa oli minun lisäkseni useita, ehkä kymmenisen ihmistä. Aika tuntui kuluvan tuskallisen hitaasti ja tuntui, että yhden potilaan diagnosoinnissa ja hoidossa kestää mahdottoman pitkään. Jono piteni, mutta ei näyttänyt juuri etenevän. 
 
Odotusaulan seinällä komeili suuri taulu, jossa kerrottin päivystyksen toiminnasta. Siinä pyydettiin kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä. Päivystyksen tapoihin kuuluu kiireellisten asioiden priorisointi eli sairaampien hoitaminen ensin. Päivystävän lääkärin työtehtäviin kuuluu myös vuodeosaston potilaiden hoito.
 
Lääkäri hoiti potilaita kiireisellä tahdilla. Olin odotellut pari tuntia, kun lääkäri poistui huoneestaan ensimmäisen kerran minun nähteni ja lähti vuodeosastokierrokselle. Vieressäni olleet n. 70-vuotias hyvinvoivalta vaikuttava nainen ja n. 45-vuotias tavallinen mies kävivät seuraavanlaisen keskustelun:
 
Nainen: "No niin, sinne tuo nyt lähti, vaikka meitä on tässä jonossa ainakin kuusi!"
Mies: "Näköjään, itsekin olen odotellut täällä jo reilun tunnin..."
Nainen: "Samoin. En minä vanha jaksaisi täällä koko päivää istuskella! Mitenhän tuo nyt noin lähti, vaikka sillä olisi potilaita täällä vaikka millä mitalla. Varmaan joku kulttuuriero."
Mies: "Niin, varmaan. Ei muutenkaan tarvisi olla noita ulkomaalaisia lääkäreitä, jonot vain kasvavat, kun ei ne ymmärrä mistään mitään. Kyllä se silti saisi jo luvan tulla takaisin, meidätkin pitäisi hoitaa täältä pois odottelemasta."
 
Kuunneltuani tätä keskustelua mieleni teki mieli näyttää näille kahdelle tavalliselle ihmiselle hieman kulttuurieroja demonstroimalla käytännössä, kuinka joissain kulttuureissa rasistien päätä hakataan kostoksi kiviseinään. (Tällaisia kulttuureita ei mun tietojen mukaan ole olemassa, mutta on kehitteillä...) Olenko rasistinen rasisteja kohtaan, kun päässäni kiehuu tuollaisten puheiden takia? Kadun todella paljon, etten taaskaan saanut suutani auki ja kehottanut näitä ihmisiä vilkaisemaan selkänsä takana olevaa päivystystaulua. Odottavista ihmisistä nämä kaksi yksilöä eivät edes olleet ainoita keskustelijoita, vaan muutama muukin nyökytteli hyväksyvästi päätään sanan "kulttuuriero" kohdalla.   
 
Kuvittele itsesi päivystyksen odotustilaan värisemään kuumeisena ja kurkku kipeänä. Vuodeosastolla samassa terveyskeskuksessa makaa pitkäaikaissairas mummosi. Terveysasemalle kiidätetään veljesi, joka on kaatunut pyörällä ja vuotaa päästään verta. Vieläkö haluat priorisoida itsesi? Vieläkö kuvittelet, että lääkärin tärkein tehtävä juuri sillä hetkellä on kertoa sinulle, että juo kuumaa, ota särkylääkettä ja mene kotiin lepäämään flunssasi pois? Vieläkö uskot, että kysymys on vain "kultturieroista", kun lääkäri tarkastaa mummosi tilan ja tutkii veljesi pään ennen sinun tutkimistasi?  
 
Värisokeus määritellään ehkä lääketieteessä sairaudeksi, mutta minä ainakin haluan olla värisokea.