Keskiviikkona pakkasimme auton ja lähdimme yhdessä äitin, Hennan ja Santun kanssa kohti Mäntyharjua, jossa (kummi)tätini ja -setäni maailman ihanin mökki sijaitsee. Reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme viimein paratiisiin, jossa olin käynyt viimeks vuonna 2007 (ja sillon säät oli surkeat).

Aurinko paistoi, lämpöä riitti ja järvi houkutteli. Kun kamat oli saatu järjestykseen ja pedit tehty, alkoi todellinen mökkeily. Koko iltapäivä ja ilta hujahti saunassa hikoillessa ja järvessä lilluessa. Mikäs sen ihanampaa... Mä en edelleenkään voi saada uimisesta tarpeekseni. En myöskään kummitätini Pirjon ihanista pöperöistä, joita saatiin illan mittaan syödä niin, että napa rutisi. Nukkumaan mennessä uni tuli ihanan nopeasti.

Torstai oli hernekeitto- ja lettupäivä. Aamu alkoi aamu-uinnilla, tietysti, ja aamupalan jälkeen ohjelmassa oli jotain jännää: lähdettiin ajelemaan veneellä! Siis ihan oikealla veneellä, ei millään soutuveneelle, vaan ihan kunnollisella huvijahdilla (ainakin melkein). Ajeltiin ympäriinsä tukka hulmuten ja yritettiin nautiskella ihanista maisemista. Korostan yritettiin: kovassa vauhdissa kyyneleet valu, silmät ei pysyny kunnolla auki ja hiukset paiskautu silmille. Ai että oli ihanaa! Oikeesti.

Veneilyn jälkeen siirryttiin toisenlaisen moottoriajoneuvon kimppuun: mikälie jetti tai vesiskootteri se oli. En ollut ikinä koittanutkaan sellaista, mutta kerta se on ensmäinenkin. Henna uskaltautui mun kyytiin ja se oli menoa sitten. Alku oli vähän rauhallisempi, mutta nopeasti siihen kyytiin tottui ja vauhtiennätys sillä kerralla taisi olla 38 solmua (=n. 70 km/h). Vaihdettiin kuskia ja Hennan kyydissä vauhti oli vähän epätasaisempaa ja heti huomasin, että ajaminen on paljon kivempaa. Kun oltiin saatu tarpeeksemme hurjastelusta, siirryttiin kesympään lajiin eli uimiseen.

llta meni jälleen saunoessa ja lopuksi grillikatoksessa istuessa ja syödessä. Heiteltiin pitkästä aikaa myös tikkaa ei niin hyvällä menestyksellä ja muutenkin oli varsin rento ja mukava tunnelma. Hennan kanssa kikateltiin oikein kunnolla, kai pitkä ja kiva päivä alkoi ottaa jo voimille. Mökillähän kelloa ei katsota, mutta sen tiesin, että nukkumaanmenoaika oli paljon aikaisempi kuin normaalisti mun kesälomalla.

Perjantaina joukkoomme liittyi ahkera työläinen Jartsa, jonka kesäloma ei ole yltänyt ihan samoihin mittoihin kuin meidän muiden onnekkaiden. Perjantai oli mulle jotenkin kummallisen alakuloinen päivä, eikä mikään oikein käynnistynyt. Se johtui kai kamalan surullisesta unesta, jonka edellisenä yönä näin: mulla todettiin vakava imusolmukesyöpä ja istuin itkien sairaalan käytävällä olevalla sängyllä ja yritin laittaa tyynyyn tyynyliinaa. Sitten heräsin, eikä ollut kovin hyvät fiilikset.

Onneksi meno parani, kun äiti ehdotti, että lähdetään mustikkaan. Se ei kuitenkaan itse lähtenyt, ja niinpä lähdin yksin samoilemaan metsään. Se oli ihana metsä. Oli tosi kuivaa, puut vaan raksu mun jalkojen alla ja viimevuotisten lehtien alla liikku jokin elukka, kai hiiri. Sitten olin kuulevinani toisen ihmisen askeleet ja olin ihan paniikissa, kunnes puskasta ilmestyi Pirjo, joka oli myös lähtenyt marjaan. Se oli löytänyt vähän mustikoita, toisin kuin minä, jonka saaliina oli ainoastaan vadelmia ja ihanan makeita metsämansikoita.

Vitsi, kun näitä kuvia ei saa aseteltua hyvin.

Lauantai oli jälleen mukavan vauhdikas päivä. Jartsalle piti tietenkin myös näyttää, miltä maailma näyttää veneestä, ja niinpä minä, Henna, Jartsa ja kummisetäni Raimo pakkauduttiin veneeseen. Se tuuli, joka iskee vasten kasvoja veneessä istuessa on aivan mahtava ja se vapaus, mikä tulee, kun vene pysähtyy ja vanne pään ympäriltä katoaa, on jotain vielä parempaa. Mä tykkään veneilystä.

Veneen jälkeen Jartsalle esiteltiin vähän myös jettiä. Minä ja Henna mentiin tietysti jälleen ajelulle ja nyt, kun sen härvelin jo jollain tasolla tunsi, meno oli vielä parempaa. Musta kuoritu ihan uudenlainen puoli: mä olen aikamoinen hurjapää. Ennätysnopeus oli tällä kertaa 43 solmua (= n. 80 km/h) ja voi miten mahtavaa oli viilettää sillä! Kyyneleet vaan valui, niin kova oli tuuli ja Hennaa ihan meinas pelottaa mun kyydissä. Niinpä heitinkin sen laiturille ja lähdin testaamaan yksin uusia nopeusennätyksiä. Niitä en saanut aikaan, mutta kokeilin jotain tosi jännää: 40 solmun vauhdissa tein täyskäännöksen ja koska jetti oli tosi vakaa, se oli aivan uskomatonta! Tollanen kaasuttelu on aika ihanaa. Tulee niin vapaa olo.

Saunomisintoa mulla ei jostain syystä ollut paljon jäljellä, mutta ihan riittävästi. Illalla istuttiin jälleen grillikatoksessa ja mätättiin hyvää ruokaa. Innostuttiin tekemään kaarnaveneitä ja vähän tanssimaankin. Yritin voittaa myös mun korkeanpaikan kammoa kiipeämällä katolle. Oli jälleen tosi kiva fiilis.

Tarmo, tuttavallisemmin Tanu, ihana koiravanhus sai mussa aikaan yhtenä iltana kivan käheä-äänisyyden, kun intouduin rapsuttelemaan ja silittelemään sitä vähän liikaa sisätiloissa. Olis mun pitäny tietää, ettei se allergia mihinkään katoa...

Tänä aamuna jäi aamu-uinti välistä, kun oli "kiire" lähteä kotiin. Ei, oikeastaan vain aamupala venyi, kun joku oli jättänyt television päälle. Muumit, Alfred J. Kwak ja Teho-osasto on niin vangitsevia... Kahdentoista maissa lähdettiin kohti kotia. Minä ja Santtu mentiin Jartsan kanssa pakettiautolla ja Henna äitin kanssa Kialla, koska kaikki halusivat istua etupenkillä. Kävinhän se niinkin.

Puol kolmen aikaan päästiin perille kotiin ja silloin vasta alkoi mun ja Hennan urakka: meillä oli kolme tuntia Greyn anatomiaa kattomatta. Miten joku sarja voi olla niin koukuttavan hyvä? Onneks huomenna tulee taas uus jakso.

Siinä se. Mitähän sitten? Ens viikosta ei ole mitään tietoa, porukat on töissä, Santtu lähtee leirille ja mä... yritän saada jotain aikaseksi. Toivottakaa hei onnea mun epätoivoselle yritykselle.

Heips.