Kuka hullu ei uskalla panostaa, mutta yrittää vähän kuitenkin? Kuka menee tosi tilanteessa lukkoon, ei tiedä mitä haluaa ja loppujen lopuksi vaan jäätyilee? Ja kun tilanne on ohi, yhtäkkiä tajuaakin mitä haluaa eikä voikaan enää saada sitä.
 
Miksi se aina menee niin, ettei ensin tiedä mitä haluaa, mutta sitten kun on menettänyt mahdollisuutensa, kaikki kirkastuu ja menetetty asia onkin ainoa asia, mitä on koskaan halunnut.
 
Mä olen huomannut, etten uskalla yrittää täysillä. Mitä jos mokaan, mitä jos olenkin antanut kaikkeni eikä se riitä? On paljon helpompaa sanoa luovuttaneensa kuin myöntää, ettei oikeasti olekaan täydellinen. Miten musta on tullut näin epävarma itseni kanssa? Mitä ihmettä mä olen tehnyt ansaitakseni itseltäni tällaisia epäluottamuksen osoituksia?
 
Mulle on sanottu useaan otteeseen tämän ajan olevan mun elämän parasta aikaa. Voin kertoa, ettei paljon ole kehumista, jos tämä on sitä parasta. En tiedä mistään mitään, epävarmuus ja stressi iskee koko ajan. Oikeastaan mun ei kannata aloittaa yhtään mitään, ennemmin täytyisi odottaa syksyyn ja alkaa sitten elää. Mutta ei sen niin kuuluisi mennä! Täähän on ihan straight from the arsch. Joko jämähdän tähän nyt tai syksy saisi luvan jo tulla. En jaksa tällaista terminaalivaihetta enää.