Mä olen aivan puhki. Päivä- ja yötyön yhdistäminen ei sovi ollenkaan mulle, jolle tärkeintä olisi kunnon yöunet ja säännöllisyys. Viime aikaisten epäsäännöllisyyksien vuoksi mä olen alkanut taas kaivata rutiineja.
 
Yhtenä päivänä töissä muhun iski se fiilis, joka tulee joka syksy: mä haluan kouluun. Nyt se fiilis on kytenyt mussa jo viikon, pari ja mä olen niin valmis. Ensin mä kuitenkin taidan kaivata pienen loman.
 
Enää ensi viikko - sen ajatuksen voimalla jaksaa. Enää ensi viikko töitä niska limassa ja sen jälkeen ah, niin autuaat kolme ja puoli viikkoa. Tietysti olen kiireideni keskellä höyrypäisenä onnistunut kehittelemään jos jonkinmoista ohjelmaa noille viikoille, mutta päällimmäisenä mielessä taitaa kuitenkin olla muutto. Vihdoinkin saan pakata kahdesta kodistani mun pienen omaisuuteni muutamiin banaaniboxeihin. Kohta mulla on vain yksi koti.
 
Hassua, miten olen stressannut paperihommista, opintotukihakemuksista yms. mutten kuitenkaan osaa kuvitella itseäni Jyväskylässä. Kohta minä, siinä minä!, asun omillani. Kohta tapahtuu se, mistä olen jo niin kauan haaveillut. Jännää.
 
Ja kuitenkaan en jaksaisi ihan vielä hehkuttaa sitä. Syksystä tulee tietenkin rankka, sen nyt tietää jokainen, joka on joskus tehnyt hypyn tuntemattomaan. Ehkä juuri se tieto uuvuttaa minua, jo ennestään uupunutta. Ehkäpä loman jälkeen mä alan olla taas oma, sairaan innostunut itseni.