Eli suomeksi sunnuntai. (En vielä ole oikeesti opetellut tota sanaa, onneksi netissä on mukavia ilmaisia sanakirjoja otsikkoaiheiden puuttuessa.)

Tänäänkin mä yritän olla reipas. Heräsin vähän ennen puolta yhtätoista, just pari minuuttia ennen kellon soittoa. Ihmeellistä! Se ainakin todistaa, että en jaksa löhöillä ihan koko päivää. Tehtäviäkin tälle päivälle löytyy: läksyjä on iso kasa, mutta yritän olla valittamatta ja rakastaa niitä. Tänään on siis aika yritteliäs päivä.

Lisäksi illalla mennään taas iskälle. Eilen illalla päätin, että menen tänään Yhteisvastuu keräys-koulutukseen ja sitten iltamessuun. En oo ikinä ollut missään keräyksessä, mutta kerta se on ensmäinen sano pässi kun päätä leikattiin.

Haukotuttaa. Tekisi mieli taas käydä vähän pyörähtämässä pihalla, siellä sataa lunta! Ihanaa, ehkä se talvi vois kohta tulla. Viimeistään mun synttäreillä, jotka muuten on 13 päivän päästä, vois olla kivat kinokset lunta. Oisko se ihan liikaa pyydetty?

Tälläset aamuiset bloginpäivitykset on vähän tylsiä, kun ei ole vielä tapahtunut mitään. Näin tosin aika jänniä unia, joista en kyllä muista oikein mitään. Yks niistä liittyi kuitenkin kouluun, jotain juttua mun ens jakson äikän ryhmästä. En kyllä pahemmin muista, mutta kyllä mä niin odotan jo sitä uutta jaksoa. Ihanaa, äikkää pitkästä aikaa. Saa vihdoinkin lukea jotain kivaa. Mulla on nimittäin sellainen vaihe nyt, että en saa aikaiseksi lukea mitään "oikeeta" kirjaa, koska olen lukenut tota Houkutus-sarjaa viime aikoina. Niillä kirjoilla on omituinen tapa saada mut vaatimaan vaan parasta. Mikään ei enää riitä mulle...

Vois lähtee tästä kipittämään alakertaa ja syömään jotain aamupalaa. Sitten painun suihkuun ja ryntään innoissani läksyjen kimppuun. Miten voisin huijata itteni rakastamaan ihanaa-höpönassuli-fysiikan kirjaa? Hah, kommentteja otetaan vastaan.

Heips.