Koska rakastan sanoa, että kaikki on hassua, sanon sen taas. Kaikki on niin hassua.
 
Mitenhän mun elämästä on tullut tällainen, etten enää edes läheskään joka hetki usko olevani hereillä? Ensinnäkin se, että mä todella asun Jyväskylässä ihan keskenäni. Tai no en ihan, mutta kuitenkin. Ostan omat ruokani ja voin enää syyttää vain itseäni siitä, ettei mulla vieläkään ole pakastimessa jäätelöä. Ja tänäänkin taas innostuin siivoamaan ihan läpällä. Vautsi.
 
Sitten on tietysti toi koulu, joka alkoi torstaina. Matematiikkaa ja tilastotieteitä - what the hell am I thinking? Ehkä mun täytyy päästä eroon tästä mun ahdistuksesta, joka muhun iski ensimmäisten harjoitustehtävien yhteydessä. Todista sitä, todista tätä. Miten todistetaan itsestäänselviä asioita ja mitä järkeä siinä on? Noh, ehkä se selviää mulle tämän seuraavan vuoden aikana. 
 
Eikä vähin tietenkään ole se, että viime perjantaina mua huijattiin niin hyvin, ettei paremmasta enää väliä. Vaikkei mun prinssini tänne valkosella ratsullaan ratsastanutkaan, se kuitenkin tuli Roopen kyydillä vihreellä Rellulla ja seisoi mun oven takana ruusupuskan kanssa. Mulle ei tietenkään ollut kerrottu yhtään mitään ja kuvittelin, että Henna on tulossa mun luo. Ei tällaista tapahdu oikeessa elämässä?! Ja silti, tää on kuulemma mun elämää!
 
Ah, mitä ihmettä?