Sen jälkeen istuin Nurmijärven ns. bussiasemalla ja uppouduin Terhi Rannelan Taivaan tuuliin-kirjaan. Kello yksitoista lähti ensimmäinen bussi ja minä sen mukana. Mä päädyin Helsinkiin.

Yksin Helsingissä ilman päämäärää on jännä olla. Kävelin vähän, mutta kohta löysin itseni Ruttiksesta taas silmät kirjassa. Istuin siinä kai vähän yli tunnin ja sain luettua sen kirjan. Käsittämätön teos. Sama kerjäläismies häiritsi mua kaksi kertaa, mutta olin kai liian uppoutunut kirjaani, kun sen jälkimmäisellä kerralla ymmärsi mennä pois, ilman että mun tarvitsi sanoa sille mitään.

Söin mun työeväät ja kävelin Finnkinolle pissalle. Yritin saada käsiini päivän Metroa, mutta siitä ei ollut mulle mitään hyötyä. Miksei keskiviikkona voi tapahtua päiväsaikaan yhtään mitään? Jos olisin jäänyt vielä muutamaksi tunniksi keskustaan, olisin saattanut kuulla Pitbullia.

Harhailin kirjakaupasta toiseen, mutta en ostanut mitään. Ah, miten hyvä itsekurin mä olen jostain saanut. "Kolme pokkaria kympillä" oli tarjous niin Suomalaisessa kuin Kirjatorillakin, mutta osasin pitää näppini kurissa, vaikka siellä oli monta hyvää, lukemisen arvoista kirjaa. 

Söin SpiceIcessa mansikkapehmiksen, vaikka oikeasti mun teki mieli Peikkoa. Säästinpä kuitenkin 60 senttiä, ja jäätelö oli hyvää.

Istuskelin Finnkinon edessä, katselin ihmisiä ja nautiskelin jätskistä. Vastasin liikunta-aiheiseen kyselyyn, jota vähän mua vanhempi tyttö tuli tarjoamaan. Juteltiin hetki jalkapallosta. Hauskaa, miten kummallisiin tilanteisiin voi joutua. Tuskin aamulla herätessäni olisin uskonut, jos olisin saanut kuulla, että juttelen ventovieraan tytön kanssa jalkapallosta Helsingin keskustassa kauniina, tukahduttavan kuumana kesäpäivänä.

15.20 lähti bussi, kuten joskus ennenkin. Nyt olen kotona, eikä täällä ole ketään. Kukaan ei tiedä mun olevan täällä. Ehkä joku tulee kohta ja yllättyy (iloisesti?). Ei sillä, ettäkö mua haittaisi olla yksin kotona. Välillä on ihan mukavaa viettää päivä vaan ihan omassa miellyttävässä seurassa.

Huomenna mulla on kuitenkin työpäivä.