Pienen tytön pienet jutut

Siirtyminen nykyaikaan

2012-02-11T22:00:01+02:00

Nyt on kuulkaas rakkaat lukijat koittanut se päivä, jonka tuloa olen jo itsekin vähän jännityksellä odottanut. Kuusivuotias blogini siirtyy nyt esikouluun, siis osaksi jotain suurempaa yhteisöä. Niin surullista kuin se mulle onkin, päätin siirtyä paremman tekstinmuotoilun aikaan ja olen nyt osa suurta Google-yhteisöä.

Uuden blogini löydät siis osoitteesta

http://jonna-92.blogspot.com/

Toivottavasti tästä jutun tasokin lähtee sitten nousuun.

Tavataan siis Bloggerissa!

:-*

Jonna

Postimies-Pate ilahduttaa

2012-02-07T13:20:01+02:00

Postin saaminen on aina ollut ihanaa, mutta sen ihanuus on korostunut entisestään nyt kun posti tulee omaan kotiin. Joka päivä odotan innolla postin saapumista ja yllättävän usein sieltä tupsahtaa jotain, vaikka meille ei tule edes mainoksia.

1) Lehdet

Suur-Jyväskylän Lehti on ihan paras. Se tulee kaksi kertaa viikossa, joten yksi lehti on mun seurana keskimäärin kaksi aamupalaa ja kolme iltapalaa. Kuinka yksinäistä mulla olisikaan ilman sitä. Lempipalsta siinä lehdessä on ehdottomasti se, missä jyväskyläläiset kertovat, mistä saa parhainta palvelua. Haluaisin joskus yllättyä ja löytää sieltä oman naamani... Ah, taas tää mun julkisuudenhakuisuus puskee pintaan.

Nurmijärven seurakunta kustantaa mulle Kotimaa-lehden, jota mä oon alkanut vähitellen arvostaa. Hihii, omaa sisäpiiritietoa kirkon asioista ja teologiasta. Jyväskylän seurakuntalehteähän meille ei mainoskiellon takia tule, joten sitä selailen aina kyläillessäni Sinillä.

2) Laskut

Niitä mulle ei tule, jee.

3) Paketit

Yhden kerran olen saanut ovelle paketin, jossa oli kirjoja. Se oli aika luksusta, ettei tarvinnut itse kävellä postiin ja roudata painavaa pakettia kotiin.

4) Kirjeet ja kortit

Nää on mun lemppareita ja näitä mä olen saanut yllättävän usein, mikä on joka kerta todella yllättävää. Synttärionnittelut postitse on vaan niin paljon kivempia kuin Facebook-onnittelut (joita en millään tavalla myöskään väheksy!!). Ne ovat oikeasti henkilökohtaisia ja vaativat vaivaa. Ihan tosi, kirjeen/kortin postiin vieminen on ainakin mulle uskomattoman ylivoimainen urheilu- ja muistisuoritus. Kirjettä, tai korttia etenkään, ei koskaan muista ottaa mukaan ja jos muistaa, siellä se laukussa köllöttää, kunnes ollaan taas himassa. Jos mun pitää postittaa kirje, olen samassa ajassa ehtinyt kirjoittaa jo useamman kirjeen ennen kuin olen saanut edes ensimmäistä postiin.

Vaikka salaa mielessäni haaveilen prinssin kirjoittamasta rakkauskirjeestä, olen saanut tähän mennessä jo jotain, minkä uskon olevan paljon parempaa. Viime viikolla sain nimittäin kirjeen, jossa oli englannin essee, josta oli saatu 85 pistettä. Öö, what, miksi joku lähettäisi mulle oman enkun esseensä? No tietysti siksi, että tämä kyseinen essee oli kirjoitettu musta. Kuvitelkaa sitä fiilistä, kun aamulla/päivällä heräsin siihen, että posti tulee ja sieltä tuli pelkästään mulle postia. Nurmijärven seurakunnalta pari pöytäkirjaa, verotoimistolta jotain ja yksi kirje, joka on kirjotettu Hennan käsialalla. Aloitin päiväni lukemalla kirjeen siitä, mitä mun sisko kelaa musta. Yhyy, olipa muuten hieno päivä se. Harvoin sitä saa tommosia rakkauskirjeitä, jota ei osaa edes odottaa.

5) Postit, jotka eivät ole osoitettu mulle

Postimies-Pate osaa myös masentaa. Sen se tekee silloin, kun se tuo postia, joka ei ole osoitettu mulle. On päiviä, jolloin se tuo vaan kämppikselle postia, ja silloin olen kateudesta vihreä. Okei, en aina: silloin kun kämppis saa laskuja enkä osaa olla kateellinen.

Joulun alla sattui myös sellaista, että saimme postia, joka ei ollut tarkoitettu kummallekaan meistä. Nyt jotkut onnettomat ihmiset miettivät katkerana: "Mikseivät ne entisen naapurin kummin kaimat laittaneet meille joulukorttia, vaikka me laitettiin niille. Ensi vuonna ei kyllä varmasti enää laiteta." Vieraiden ihmisten jouluntoivotukset tietysti lämmittivät vähän mun mieleltä, mutta varmasti kuitenkin vähemmän kuin olisi lämmittänyt niitä, joille ne oikeasti olisi tarkoitettu. Kannattaisi siis ilmoittaa muuttuneesta osoitteesta, paitsi jos tässä tapauksessa oli kysymys jotain hämäyksestä...

Akateeminen vapaapäivä

2012-02-07T12:40:01+02:00

Kahteen viikkoon ei ole ollut yhtään sellaista päivää, ettenkö olisi poistunut kotoa. Tänään meinaan korjata sen virheen ja lusmuilla neljän seinän sisällä ihan ilman minkäänlaista omantunnonkolkuttelua.

En voi itsekään uskoa, miten ahkerasti olen alkanut opiskella. Kuinka lohduttavaa, että kaikesta siitä syksyisestä laiskottelusta huolimatta/siitä johtuen, olen kuin olenkin saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja pistänyt nenäni takaisin kirjaan, minne se kuuluukin. Mulla on sittenkin vielä jäljellä tarmoa ja jonkinasteista toimeliaisuutta. Tai ehkä syksyinen aivot narikkaan -tuokio on saanut minut järkiini ja kaipaamaan taas opiskelua.

Kohta alkaa viime kevään uusinta - tai ei ihan. Tällä kertaa olen paremmin valmistunut, tällä kertaa mä tiedän jostain jotain. Mä olen täynnä intoa ja odotan jo jännityksellä todellista pääsykokeisiin lukemista. Nyt olen vain selainnut ja silmäillyt kirjojani ja miettinyt, mihin haen. Helsinki ja Joensuu - muutamassa kuukaudessa näiden kahden kaupungin kilpailuasetelma on muuttunut täysin.

Varasuunnitelmiakin on täytynyt tehdä, mutta mitään lopullisia kehitelmiä ei voi edes maalailla ennen kuin tiedän kesän kuviot. Meinaan kuitenkin tehdä saman kuin viime vuonna: haen opiskelemaan matematiikkaa. Kyllä, tässä kohtaa kuuluu nauraa. Mullakin on käynnissä pään sisäinen hajoilu.

Kaiken suunnitteleminen on ihanaa ja kaikki tuntuu kuitenkin täysin eriltä kuin viime keväänä. Ensi syksynä mä meinaan oikeasti aloittaa alusta. Jännää.

Snapshot

2012-02-07T11:00:01+02:00

(Jotain sikkejä synttäritunnelmia.)

Syntymäpäivä

2012-01-31T14:03:01+02:00

VAU, MIKÄ PÄIVÄ.

Tasan kaksikymmentä vuotta sitten 49 senttiä ja 3130 grammaa minua teki hyvin onnelliseksi monta ihmistä. Tein meijän äitistä äidin, iskästä isän, mummista mummin ja ukista ukin. Naistenklinikalla klo 14.03 minä ensimmäistä kertaa hengitin tätä maailmaa ja aloin todella elää.

Nyt, 108 senttiä pitempänä ja yli 50 kiloa painavampana mietin, miten vaikeaa onkaan tehdä muita onnelliseksi. Alle puolimetrisenä onnistuin siinä, vaikka itkin ja olin punainen. Jos niin pieni minä olen voinut tuottaa niin suurta onnea, eikö kaiken logiikan mukaan kokoni kasvaessa myös minun tuottamani onnen pitäisi kasvaa, levitä laajemmalle? Niin, mutta kun ei. Jostain syystä en pysty siihen, vaikka kuinka haluaisin.

Minä vietän syntymäpäivää juuri sen vuoksi, että voin muistella sitä, että elämäni ensimmäisenä päivänä olen tehnyt ihmisiä pohjattoman onnellisiksi. Ainakin yhtenä päivänä pelkkä olemassaoloni on muuttanut jonkun elämän ja minusta on iloittu aivan täysin. (Aika hieno alku elämälle mun mielestä.) Jos olen joskus siihen pystynyt, miksi en joskus pystyisi siihen uudestaan? Mahdollisuus, että minä voin olla toisen ihmisen onnellisuuden aihe on aika sairaan hyvä syy juhlia tätä päivää!

Jee, hyvää synttäriä mulle! :)

(Synttärilahjaksi sain jopa 4 opintopistettä latinan ykköskurssista, jonka läpäl pääsin läpi, ihanaaa!!!)

Lörpöttelyä

2012-01-24T13:00:01+02:00

Olen päättänyt olla optimisti ja iloita siitä, että mun opiskelumotivaatiota kesti huimat kaksi viikkoa. En siis aio surkutella sen tämän hetkistä puuttumista millään muotoa.

Piia Potkan sanoin: isi aina sanoo mulle... Isi aina sanoo mulle, että elämässä täytyy tehä myös sellaisia asioita, joita ei halua tehdä. Hieno ajatus, mutta onkohan se fakta? Eikö omasta elämästä pitäisi tehdä juuri sellainen, minkälainen sen haluaa olevan? Eikö meillä olekin käytössä rajallisesti aikaa ja se käytettävissä oleva aika tulisi käyttää parhaalla mahdollisella tavalla? Ehkä olen nuori ja naiivi ja idealisti, kun ajattelen näin. Tietenkään kaikkea ei voi saada ja joskus on välttämättömiä velvollisuuksia, mutta silti musta tuntuu, että laajemmassa näkökulmassa ei taida isin neuvolla saavuttaa onnellista elämää.

Nyt mietin, kumman elämänfilosofiaa soveltaisin tähän välivuoteni kaltaiseen Jyväskylä-vuoteeni. Tämähän on jo puolessa välissä ja loppu alkaa kohta häämöttää. Pitäisikö minun kituutella loppukevät kursseilla, jotka eivät kiinnosta, vai jättää esimerkiksi nostamatta yhden kuukauden opintotuki? Siinäpä vasta kysymyksiä... Itseni joten kuten tuntien tiedän, että kituuttelulla ei pitkälle pötkitä. Eihän se kituuttelu vielä takaa kurssien läpipääsyä ja niiden vaadittujen opintopisteiden saavuttamista. Äh, olisipa jo syksy, niin pääsisin näistä ajatuksista.

Viikon päästä mun teini-ikä on ohi, jänskää. Ja samalla tulee taas koettua vuoden paras päivä. Mä olen aina ollut hirveä synttäri-intoilija. Lasken päiviä siihen hienoon vuosipäivään, jolloin juuri minä tulin tähän maailmaan. Hassua, miten olenkin aina niin kikseissä omasta olemassaolostani. Joka tapauksessa, se hieno päivä koittaa tasan viikon päästä. Tuskin meinaan kuitenkaan erityisesti juhlia. Viime yönä näin unta hienosta juhla-ateriasta, jonka olin loihtinut syntymäpäiväni kunniaksi: kanasalaattia, uuniperunaa, patonkia, valkohomejuustoa, sipsiä... Ehkä voisin vaikka mursuilla kunnolla synttäreideni kunniaksi. Pitääpä alkaa jo suunnitella!

Olen alkanut suunnitella myös mun tän kevään kuntoilua. Tein ensimmäisen kerran elämässäni itselleni kuntosaliohjelman! Öö, what..? Aloitin myös sen toteutuksen jo eilen aamulla, kun vahingossa olin jo kahdeksalta salilla. Hitsi, mä pystyn siihen! Tän verran mulla on oltava pitkäjänteisyyttä.

Joo, ja nyt voisin kipittää pikaisesti kauppaan, jääkaapissa ei taaskaan näy muuta kuin valot. Kolme tuntia aikaa tehdä läksyt, syödä ja raahata perse yliopistolle. Sinne kivasti taas latinan luennolle... Hehee, ei ees naurata.

Aah, Haavisto

2012-01-24T12:30:01+02:00

No niin, sunnuntaina sitten tapahtui se, mitä eniten toivoinkin. Haavisto kuuluu niin sille kakkoskierrokselle! Nyt vaan jännitetään pari viikkoa ja toivotaan parasta. Haaviston Suomi olisi ihan selkeästi semmonen Suomi, jossa haluaisin elää. Huomenna alkaa toisen kierroksen ennakkoäänestys ja pitääpä mennä heti ensimmäisten joukossa antamaan ääni kakkoselle.

Se Pekka on ihan mahtava. Se on niin söpö, fiksu ja diplomaattinen. Siinä on sitä jotain. Ehkä sillä on järkeä päässä... Jotain karismaa ihan selvästi. Pekka vaikuttaa niin symppikseltä, enkä mahda sille mitään, että Niinistöstä huokuu pieni kusipäisyys. Vaikka ei sekään varmasti tulisi missään nimessä olemaan huono presidentti. Molemmat ehdokkaat ovat hyviä, Pekka vaan on kuitenkin parempi. Toivottavasti tulisi edes tiukka kisa, vaikka Lipponen muuta ennusti.

Pekkaa hypetetään joka puolella ja paljon. Päädyin itse kuitenkin viikonloppuna sellaiseen seuraan, jossa en tuntunut kuuluvani joukkoon, kun puheeksi tuli nämä vähän-niinku-ajankohtaiset presidentinvaalit. Olin taas tutkimusmatkalla Jyväskylän seurakunnassa, ja luulin löytäneeni jotain sen suuntaista, mitä olin etsinytkin. (Tällä kertaa en ainakaan ollut naispappien vihaajien kokouksessa, voitto sekin.) Kunnes... Ah, se politiikka, on siitä ainakin jotain hyötyä. En ollut ehtinyt vielä kauhean kovaan ääneen julistaa uskollisuuttani Pekalle, mikä luultavasti pelasti mut julkiselta syrjinnältä. Tässä porukassa oltiin avoimesti sitä mieltä, että Haavisto ei missään tapauksessa voi olla pätevä presidentti homoutensa takia. Homo-Pekka ei kuulemma vaan jaa samaa elämänkatsomusta, koska noh, se homoilee. Hei haloo: jokainen, jolla on jotain kosketusta tähän seksuaalivähemmistöön tietää, että homous ei ole elämänkatsomusasia. Vaikka tiedän, että Raamatusta revitään näitä "homot on ok, kuhan ne koittaa parantua" -paskaa, mutta mun on silti niin vaikea käsittää sitä. Itse uskon ihan täysin Jumalaan, mutta en usko homojen olevan millään tasolla eriarvoisia. Huhu, en ole tainnut valita itselleni helpointa uraa, kun mulla on näinkin vääristynyt elämänkatsomus. Noh, onneksi tää ei millään tasolla vähennä mun pappihaaveita.

Ärsyttää muutenkin se, kun sitä homoutta niin yltiöpäisesti korostetaan. Ihan totta, me eletään vuodessa 2012 ja silti tuo kysymys vaikuttaa olevan kynnyskysymys monelle. Varmaan monet Halostakin vastaan äänestäneet eivät uskoneet naisen oleva kykenevä valtionpäämiehen tehtäviin. Toisin kävi.

Kysymys pitäisi oikeasti olla juuri siitä pätevyydestä ja edustavuudesta. Niistä arvoista, onhan presidenttiarvojohtaja. Niinistöllä on korkeampi koulutus ja ehdokkailla on hieman erilaiset työhistoriat, mutta silti minun mielestäni pätevyydessä pojat ovat samalla viivalla. Edustavuudessa myös: molemmat ovat asiallisia, kokeneita poliitikkoja ja osaavat puhua (joskaan Niinistö ei saa koskaan sanottua suoraan kyllä tai ei). Itselleni predentin valinnassa tärkeimmäksi kysymykseksi nousee siis

ne arvot, joita ehdokkaat kannattavat. Ja sen kisan Pekka vie ylivoimaisesti.

Kaiken muun hyvän lisäksi Haavistolla on etunaan eräs pieni, mutta sitäkin tärkeämpi asia: hän ei asu Espoossa, toisin kuin Niinistö.

Ihana tasaisuus

2012-01-21T12:10:01+02:00

Miten vaikeeta onkaan keksiä päivittelyn aihetta, kun mun elämä on taas pitkästä aikaa normaalia rutiinia. Onpa ihanaa.

Elämä on kääntynyt päälaelleen: musta on vihdoin tullut päätoiminen opiskelija. Syksyllä olin päätoiminen pizzanpaistaja, jonka sivutoimi/harrastus oli opiskelu. Nyt ei huvittais mennä töihin, vaan haluaisin tehdä läksyjä. Ja kyllä, myös yliopistossa tulee läksyjä. Hitsi, miten mahtavaa, että mulla on kalenterissa muutakin kuin tyhjää ja sitä "koita nyt saada edes jotain aikaiseksi" -löpinää.

Kokonaisvaltainen kunnostautuminen opiskelijana sai mut lähtemään myös ekaa kertaa aikoihin oikeisiin opiskelijabileisiin. Torstain poikkitieteellisissä haalaribileissä oli vähän sama fiilis kuin lakkiaisissa: haalareissa tuntee ittensä joksikin, samoin kuin lakki päässä. Haalareista voi olla täysin ylpeä, vaikka mulla onkin Ynnän haalarit. Onneksi ne on vähän tummemman siniset kuin normisti matemaatikoilla; nää on niin tummat, että niitä saattaisi jopa hämärässä erehtyä luulemaan liikunnan haalareiksi. Hassua olla ynnäläinen, koska opiskelen enemmän esim. kieliä tai kasvatustieteitä kuin matikkaa.

Mun sosiaalinen elämäkin laajentui vahingossa, kun päätin todenteolla leikkiä matemaatikkoa. Sekalainen harhailu yliopistolla kurssilta toiselle ei ole tehnyt hyvää uuden kaveripiirin hankkimiselle, mutta jostain kumman syystä matikan fuksien tutorryhmästä tuttu Jasmin on vaan tarttunut mukaan ja yhtäkkiä mulla on ainakin yksi kaveri Sinin lisäksi. Haha.

Rakastan tätä tavallisuutta ja elämän säännöllisyyttä. Rutiinien keskellä mulla on aikaa ajatella tulevaisuutta ja olen innoissani. Hakusuunnitelmat ovat taas vähän muuttuneet, ja perimmäinen syy on ehkä jumalaton ahdistus kämpän löytämisestä. Oisko se Joensuu todellakin niin paha..? Onneksi mulla on vielä pieni hetki aikaa miettiä kaikkea. Ensimmäinen pääsykoekirja on luettu ja vielä olisi muutama edessä. Vielä ei ole mitään paniikkia ja toivon todella säästyvänikin siltä. Vaikka tämä kevät tuntuu jotenkin viime kevään uusinnalta, tässä on kuitenkin jotain eriä. Tällä kertaa mä oikeasti tiedän, mitä mä haluan.

Nyt voisin ehkä siirtyä läksyjen kimppuun ennen töihin lähtöä. Tää viikonloppu tuntuu liian pitkältä, kun eilenkin oli jo vapaapäivä. Mulla olisi energiaa opiskeluun vaikka kuinka paljon - tai ehkä nyt vaan tuntuu siltä, kun takana on 14 tunnin kevyet yöunet. Huomenna voisin siivoilla, lukea ja käydä kirkossakin. Ensi viikolla aion aloittaa yhden mun uudenvuodenlupauksen toteutuksen, nimittäin meinaan avata jumppakauden, kun nyt tatska on parantunut, enkä voi enää sillä verukkeella vältellä hikoilua. Mulla on niiiiin aikaansaava olo. Jes.

Tattoo

2012-01-10T21:10:01+02:00

Kaikkien suureksi järkytykseksi olen nyt taas mennyt tekemään "jotain todella tyhmää ja harkitsematon", koitin nimittäin lievittää tatuointikuumettani hakemalla toisen tatuoinnin. Ei onnistunut, tekee mieli vaan lisää koko ajan. Ehkä nyt hetkeksi tyydyn kuitenkin vain tähän ja kalaani.

Tällä kertaa kyseessä ei todellakaan ollut samanlainen päähänpisto kuin viimeksi, vaan ihan oikeasti olin miettinyt tätä jo pidemmän aikaa ja odotin jopa tatuoitavaksi pääsemistä kokonaisen viikon (mikä oli musta ihan liian pitkä aika).

Siinä se nyt on vasemman käden sisäsyrjässä mun ikioma kristusmonogrammini. Kuviossa on siis kreikan kieliset kirjaimet khii ja rho, jotka muodostaa sanan "Kristus"-alkukirjaimet. Tatuoinnista voi löytää myös latinan kielen sanan pax, joka tarkoittaa rauhaa. Ja nyt ootan taas innolla, minkälaisia tulkintoja tästä ajan myötä tulee... Tietysti tää kuvaa myös hyvin matematiikan opiskeluani: p niin kuin todennäköisyys, x niin kuin tuntematon muuttuja. Sivusta kun katsoo, niin siitähän löytyy myös selkeästi sin- ja cos-funktioiden kuvaajia, samoin kuin alaspäin aukeava paraabeli. Ei terve.

Mieletön aikaansaavuus

2012-01-09T20:00:01+02:00

Oi että, elämä on ihanaa ja silleen.

Tänään alkoi taas koulu enkä rehellisesti sanottuna muista, milloin olisin viimeksi ollut siitä näin innoissani. Opiskelin tänään elämäni ensimmäisen kerran ranskaa, vaikka olen aina boikotoinut sitä turhana hienosteluna. No, ei se ollut ollenkaan hassumpaa, vaan oikeastaan todella mukavaa. Siellä tunneilla jaksan varmaan käydäkin kunnolla.

Lisäksi aloitin myös jo toisen kerran tänä vuonna Kasvatustieteen psykologisen perusteet -kurssin ja tällä kertaa meinaan selviytyä ihan tenttiin asti. Asiaa edesauttaa varmasti se, että nyt kevätlukukauden kunniaksi meillä on ihan oikeita live-luentoja! Jippii, ei enää vaivalloista "kuinka saisin itseni himassa katsomaan luentoja"-pohdiskelua vaan nyt raahaudun oikeasti joskus yliopistollekin!

Olen panostanut nyt myös hurjasti rahallisesti opiskeluihin: ostin bussikortin helpottaakseni elämääni ja luentomotivaatiotani. Ja vau, se toimii. Nyt pitkät päivät ei tunnukaan enää pitkiltä, kun alle kymmenessä minuutissa pääsen keskustasta kotiin pistäytymään - vaikka keskellä päivää. Hajosin täysin, kun tajusin, ettei täällä voi mennä bussilla edes väärään suuntaan, koska mun bussi kulkee vaan yhteen suuntaan. Eipä haittaa, yksinkertaisuus on ihan kivaa... Mutta oikeastaan on mulla vähän ikävä Helsingin julkista liikennettä, siinä on sentään jotain viehättävyyttä ja jännitystä.

Ah, onpa kivaa, kun on sellanen olo, että oon taas saanut tukevan otteen mun elämästä.